
- To
Heimoturnauksen joukkuekuvat
Westend Indiansin kerho- ja harrastejoukkueiden kauden päättävä Heimoturnaus pelattiin lauantaina 17.5. Leppävaaran urheiluhallilla. Tapahtumaan tervetulleita olivat kaikki Heimon kerho- ja harrastepelaajat.

- To
Heimon kauden 2013-2014 palkitut
Westend Indians juhli D01-F05-junioreiden kauden päättäjäisiä torstaina 15.5. Otahallilla järjestetyssä tilaisuudessa. Ohjelmassa oli leikkimielistä kisailua, pelailua sekä perinteinen Heimovisa. Juniorijoukkueet kiersivät Otahallin 10 rastia, jonka jälkeen kokoonnuttiin palkintojen jakoon. Tapahtuman kummeina toimivat miesten liigajoukkueen pelaajat.

- To
Liigajoukkueen valmennustiimi vahvistuu
Seurahistorian toiseen salibandyliigakauteen valmistautuva Westend Indians on vahvistanut valmennustiimiään. Päävalmentaja Mikko Laurikaisen valmennustiimiin liittyivät lajivalmentajat Stefan Korhonen ja Jussi Huovinen. Indiansin fysiikkavalmentajana jatkaa erinomaista työtä joukkueen kanssa tehnyt Timo Lumivaara ja pelaajien lihashuollosta ja yksilöllisestä kuntoutuksesta vastaavat viime kauden tapaan Antti Lepola ja Tony Leven.

- To
E-tytöille pronssia Tampereelta
E-tytöt osallistuivat 3.-4.5 pidettyyn Särkänniemi Cupiin. Tytöt sijoittuivat lauantaina alkulohkossa toiseksi, jonka jälkeen ilta Särkänniemessä maistui vieläkin makeammalta, eikä edes rae- ja räntäkuurot haitanneet tyttöjen menoa.
- To
Särkänniemen Salibandy Cup
Ensimmäinen "yönyliturnaus" takana ja kivaa oli. Turnauksen taso oli kova ja se näkyi peleissämme, lopputulokseen voimme kuitenkin olla tyytyväisiä.

- To
Kausianalyysi 2013-2014, osa 2
Kauden jälkimmäinen osio keskittyy sitten SM-sarjan kevätkauteen. Jakso oli niin tiivis, että muita tapahtumia kalenteriin ei mahtunut vaan kaikki tarmo keskitettiin hakemaan jatkopaikkaa pleijareihin.
Vanhemmat uutiset

- To
Avauserä jälleen Heimon turma
Happeen viisi maalia ensimmäisessä erässä olivat liikaa Heimolle. Neljän maalin karkumatka kotijoukkueelle oli liian vaikea kiinniotettavaksi, eikä Heimo enää päässyt koko loppupelin aikana lähellekään voittoa.

- To
Heimo Jyväskylään hapettamaan Happeeta
Heimo jatkaa vieraspelisarjaansa seuraavaksi Happeeta vastaan. Toissakauden mestari ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä kertaakaan ja on lisäksi paukuttanut eniten maaleja kaikista salibandyliigajoukkueista. Heimon täytyy pystyä yhtä tiiviiseen puolustuspeliin kuin OLS-ottelussa, jotta pisteitä matkaa Espoon suuntaan.

- To
Heimolle tärkeät vieraspisteet Oulusta
Tiivis puolustuspelaaminen ja loistavasti sujunut 5vs5 – peli takasivat Heimolle vierasvoiton OLSista. Heimo piti kaksi ensimmäistä erää maalinsa puhtaana maalivahti Mikko Kirvesniemen johdolla, eikä päästänyt missään vaiheessa oululaisia mukaan voittotaisteluun.

- To
Heimo saalistamaan oululaisten päänahkoja
Heimon kauden neljännessä ottelussa vastaan asettuu vieraskentällä Oulun Luistinseura. Oululaiset ovat voittaneet molemmat kauden ottelunsa ja yrittävät jatkaa puhdasta peliään Heimon kustannuksella.

- To
#TätäMäHaluan!
Heimossa voit varttua pikkuinkkarista liigakaukaloihin. Tsekkaa Heimon esittelyvideo ja liity Heimoon!