Vanhemmat uutiset

Heimo pyrähti voittoon vauhtikamppailussa

Heimon edustusjoukkue ja LASB pelasivat perjantaina Otahallissa hyvätasoisen salibandyottelun, jossa pidettiin vauhtia täydet 60 minuuttia. Myös maalivahdit onnistuivat, joten lopputulokseksi kirjattiin Westend Indiansin 4–2-voitto.

”Järkevästi pallollisena ja isolla sydämellä”

Heimon edustusjoukkue pääsee valmistautumaan perjantaiseen kotiotteluun LaSBia vastaan vailla kokoonpanohuolia. Maajoukkuekomennukselta palannut nelikko Valtteri Kainulainen, Aaro Astala, Otto Lehkosuo ja Heikki Iiskola liittyi treenivahvuuteen tiistaina uutta intoa saaneena.

Perheenisä Venäläinen jaksaa painaa menemään

Heimoa pidetään yleisesti nuorena joukkueena, mutta löytyy sen riveistä yksi 30 vuoden rajapyykin ylittänytkin pelaaja. Joulun jälkeen hyvään vireeseen päässyt Teemu Venäläinen on myös edustusjoukkueen ainoa isä. Työn, perhe-elämän ja huipputason salibandyn yhdistäminen on melkoinen yhtälö.

Maajoukkuenelikko palasi maalijuhlista arkeen

Salibandymaajoukkue palasi sunnuntai-iltana Tallinnasta kotimaahan hyvin sujuneen MM-karsintarupeaman jälkeen. Yhteensä 111 maalia viidessä ottelussa latonut Suomi ei joutunut kentällä koville, mutta reissu oli silti opettavainen Indiansin kvartetille.

Kainulainen tarjoili seurakavereilleen maalit

Heimon maajoukkuekvartetti iski maalin mieheen keskiviikkona Tallinnassa, kun Suomi kukisti MM-karsintojen avauksessaan Puolan maalein 13–1. Korttiringistä illalla tavoitetut Valtteri Kainulainen, Aaro Astala ja Otto Lehkosuo olivat tyytyväisiä onnistumisistaan, vaikka vastustaja ei niin kova ollutkaan.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top