- To
Viekkaan Heimon puolustus pelasi Nokialla
Edustusjoukkueen ohjelmassa oli lumi- ja räntäsateisena tiistai-iltana Nokian matka. Inkkarien ottelusuunnitelma perustui kaukalon pyhimmän alueen tiukkaan puolustamiseen ja hölmöilyn välttämiseen. Taktiikka oli viekas, sillä erittäin maaliahneena tunnettu KrP sai nöyrtyä kotihallissaan luvuin 2–3.
- To
Jättiläisen kaato jäi odottamaan kevättä
Ei onnistunut jättiläisen kaataminen Heimon edustusjoukkueelta perjantai-iltana, kun Salibandyliigaa hallitseva Tampereen Classic kävi kylässä. Puolustuksellisesti korkeatasoinen kamppailu päättyi lukemiin 2–3, mitä voi nyrkkeilykielellä kutsua kunniakkaaksi pistetappioksi.
- To
Laurikainen: Jätin kaadossa oltava tehokas
Heimon edustusjoukkueen kotiottelut jatkuvat huomenna perjantaina ”maksimaalisella haasteella”. Vastaan tulee näet tamperelainen Classic, jonka tasoa Salibandyliigassa ei voi liikaa korostaa. Päävalmentaja Mikko Laurikainen tietää silti keinot, jolla mestareita voi horjuttaa.
- To
Kainulaisen juhlamaali huipensi myrskyillan
Heimon edustusjoukkueen jäsenten ilmeet olivat perjantai-iltana aurinkoisemmat kuin pitkään aikaan. Hetkeä aiemmin Otahallin kaukalossa oli puhaltanut myrsky, josta saatiin aiemmin vain viitteitä. Indians kukisti raumalaisen SalBan maalein 7–4 alun flow-tilassa hankitun 3–0-johdon turvin.
- To
Illalla putkia katkottavaksi ja jatkettavaksi
Heimon edustusjoukkue kohtaa illalla raumalaisen SalBan Otahallissa. Kausi lähestyy puoliväliään, joten pieni katsaus tilastonikkareille lienee paikallaan. Tilastoista selviää, että jo tänä iltana saatetaan nähdä ennätyksiä ja virstanpylväitä.
- To
Heimo antoi myrskyvaroituksen perjantaiksi
Heimon edustusjoukkue matkusti keskiviikkona Energia-areenalle katkaisemaan tappioputkeaan. Jännittävien vaiheiden jälkeen tuloksena oli kuitenkin kirvelevä pettymys. EräViikingit vei viihdyttävän kamppailun maalein 6–5. Indians laittoi päätöserässä sen verran tuulemaan, että SalBa-matsissa perjantaina on odotettavissa puhuria.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimolaiset: Otahallin keltamusta ääni kuuluu Jani Nordmanille
Salibandyn äänimaailma on lajin ystäville hyvin tuttu: Pelikenkien rapina mattoa vasten, viuhuvat rannelaukaukset ja tuomarin terävät vihellykset ja ehkäpä jotkin huutelut katsomosta. Heimon edustusjoukkueen tapauksessa listaan pitää ehdottomasti liittää myös Jani Nordmanin kuulutukset, joista on kymmenessä vuodessa muotoutunut tärkeä osa viihdyttävää ottelutapahtumaa. Inkkareiden keltamusta ääni palkittiin ansaitusti joulukuun derbyssä pitkästä urastaan seurassa.
- To
Heimo ei saanut revanssia Raholasta, ensi vuonna uudet kujeet
Westend Indians päätti vuoden 2018 sunnuntai-iltana niukkaan tappioon Tampereen Raholassa. Isäntäjoukkue Nokian KrP nipisti Salibandyliigan kamppailusta kolme pistettä samoilla 5–4-lukemilla, joilla se kaatoi Heimon pronssiottelussa huhtikuussa.
- To
Illalla selviää, jääkö Heimo voitolle kalenterivuonna 2018
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue pelaa sunnuntai-iltana vuoden 2018 viimeisen ottelunsa. Päättyvä vuosi oli seuralle historiallinen, sillä Heimo pelasi ensimmäistä kertaa Salibandyliigan mitaleista. Sattuvasti illan kamppailu pelataan Raholassa, jossa kotijoukkue Nokian KrP oli huhtikuussa niukasti parempi ja vei pronssit.
- To
Heimo Espoon herrana joulun viettoon
Westend Indians sai perjantai-iltana herkkuja mahan täydeltä, vaikka ei ollut vielä edes joulu. Maistuvin anti Espoon derbystä oli kaksi sarjapistettä, jotka irtosivat rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 7–6 voitolla Esport Oilersista. Samalla katkesi marras- ja joulukuuta synkentänyt tappioputki. Päälle päätteeksi Espoon herruus pysyy tiukasti keltamustalla Heimolla.
- To
Kainulainen: ”Meidän on muistettava, mitä voittaminen vaatii”
Westend Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen uskoo vankasti siihen, että edustusjoukkueen matalalento päätyy perjantain derbyssä. Hän tiedostaa hyvin, että pelaajien on itse otettava vastuu kurssin kääntämisestä, sillä valmennuksen keinot ovat siihen lopulta sangen rajalliset.