- To
Westend Indians ja Tuomarilan Urheilijat yhteistyöhön
Espoolaiset urheiluseurat Tuomarilan Urheilijat sekä Westend Indians ovat sopineet salibandy-yhteistyöstä.
- To
Heimo hyödynsi sarjatauon, Laurikainen haisteli tunnelmia MM-kisoissa
Salibandyliigan kuukauden kestänyt sarjatauko päättyy Westend Indiansin osalta perjantaina, kun Otahallin Tiipiiseen saapuu vieraaksi SPV. Tänä aikana on harjoiteltu ja paranneltu pelaajia loppukauden koitoksia varten. Päävalmentaja Mikko Laurikainen kävi hakemassa virikkeitä kansainvälisestä huippusalibandystä seuraamalla Suomen kultataivalta paikan päällä Prahassa. Hän poimi asiantuntevasti yhden tekijän, jolla Ruotsi kukistui niin vakuuttavasti loppuottelussa.
- To
Westend Indians Espoo Iceheartsin kummiksi
Westend Indians & Espoon huippu-urheiluseurat ryhtyivät Espoo Iceheartsin kummeiksi. Yhteistyön avaus tapahtui Susijengin Suomi-Venäjä ottelussa Metro-Areenalla 30.11. Kummiseurat sitoutuivat monipuoliseen yhteistyöhön Espoo Iceheartsin kuuden ryhmän kanssa. Icehearts auttaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.
- To
Westend Indians Espoo Iceheartsin kummiksi
Westend Indians & Espoon huippu-urheiluseurat ryhtyivät Espoo Iceheartsin kummeiksi. Yhteistyön avaus tapahtui Susijengin Suomi-Venäjä ottelussa Metro-Areenalla 30.11. Kummiseurat sitoutuivat monipuoliseen yhteistyöhön Espoo Iceheartsin kuuden ryhmän kanssa. Icehearts auttaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.
- To
Edustusjoukkue sarjatauolle opettelemaan johtoasemapelaamista
Heimon miesten edustusjoukkueen synkkä marraskuu sai jatkoa perjantaina, kun EräViikingit kävi noukkimassa pisteet Otahallista. Toisessa erässä jo 5–2-johdossa käynyt Indians pelasi heikon kolmannen erän ja hävisi 5–7.
- To
Alkukauden tilastokatsaus: Kainulainen ja Astala matkalla yli 40 pisteen kauteen
Westend Indians on pelannut 11 ottelua tämän kauden runkosarjasta eli urakka ei ole vielä aivan puolivälissäkään. Noihin otteluihin on mahtunut paljon onnistumisia, ja onpa muutama virstanpylväskin jo saavutettu. Tilastokatsauksesta selviää myös se, että edustusjoukkueen uudet pelaajat ovat vastanneet hyvin huutoon.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimon A-pojat rallatellen SM-sarjaan Kirkkonummen murskavoitolla – ”Meillä oli laaja materiaali ja taitavat yksilöt”
Westend Indians pelaa ensi kaudella A-poikien SM-sarjaa. Asia varmistui lauantai-iltana Kirkkonummella, jossa ikäluokan divarikautta hallinnut Heimo oli murskaavan ylivoimainen. Rangers alistui omassa väestönsuojassaan 0–11.
- To
Heimo näytti luonnetta, mutta Oilers vei jännitysnäytelmän – ”Uutta matoa koukkuun”
Espoon odotettu derbysarja pyörähti käyntiin perjantaina, kun Oilers isännöi 1. puolivälieräottelua Tapiolan urheiluhallilla.
- To
Heimo kohtaa paikallisvastustaja Oilersin puolivälierissä – ”Tämä on huikea juttu espoolaiselle salibandylle”
Salibandyliigan puolivälierissä nähdään poikkeuksellinen paikalliskamppailu, kun Indians saa vastaansa lähistöllä päämajaansa pitävän Oilersin. Ottelusarjan ensimmäinen ottelu pelataan perjantai-iltana varmasti tiivistunnelmaisella Tapiolan Urheiluhallilla.
- To
Pudotuspelien kattava tietopaketti – Heimo kohtaa puolivälierissä vastassa paikallisvastustaja Oilersin!
Salibandyliigan puolivälierissä nähdään yksi kaikkien aikojen ottelusarjoista, kun Oilers valitsi puolivälierien tanssipariksi Indiansin. Luvassa on isoja tunteita ja upeita otteluita ennennäkemättömän tunnelman ympäröimänä.
- To
Runkosarja päättyi tappioon, mutta Heimo on valmis pudotuspeleihin – ”Se pärjää kumpi on fiksu”
Westend Indiansin sarjasijoitus miesten Salibandyliigan runkosarjassa ei ollut enää käsissä, kun se kohtasi viimeisessä ottelussa Happeen.