Su 30.12.2018

Illalla selviää, jääkö Heimo voitolle kalenterivuonna 2018

Westend Indiansin miesten edustusjoukkue pelaa sunnuntai-iltana vuoden 2018 viimeisen ottelunsa. Päättyvä vuosi oli seuralle historiallinen, sillä Heimo pelasi ensimmäistä kertaa Salibandyliigan mitaleista. Sattuvasti illan kamppailu pelataan Raholassa, jossa kotijoukkue Nokian KrP oli huhtikuussa niukasti parempi ja vei pronssit.

Heimolla on ottelussa panosta revanssin saamisen lisäksi. Sarjapisteille olisi nimittäin paljon käyttöä, ainakin jos mitaleista halutaan pelata myös keväällä 2019. Hieman leikkimielisempi motivaattori on se fakta, että voittamalla KrP:n Heimon kokonaissaldo kalenterivuoden 2018 otteluissa jäisi voitolle.

Tällä hetkellä tilanne on kutkuttavasti tasan: Heimo on voittanut 19 kertaa ja hävinnyt 19 kertaa tänä vuonna. Kahdeskymmenes voitto olisi siis hakusessa. Kahdelle eri kaudelle jakautuvilla matseilla ei tietenkään ole kuin kuriositeettiarvo, mutta joka tapauksessa "vinsti" jättäisi hyvän maun kiinalaisen horoskoopin koiran vuodesta 2018.

Vuodelle 2019 hyvä toivomus olisi samanlainen runkosarjan kevätkausi kuin vuosi sitten. Indians nappasi 11 ottelusta peräti yhdeksän voittoa ja oli hyvin lähellä saavuttaa kotiedun pudotuspeleihin. Samalla se olisi kenties välttänyt Classicin vielä välierissäkin.

Toisaalta silloin olisi jäänyt kokematta ikimuistoinen puolivälieräsarja EräViikinkejä vastaan. Sveitsissä talvehtivan Santeri Toropaisen jatkoaikamaali hurjassa seiskapelissä meni kerralla Inkkarien historian kirjoihin.

Uusia sankaritekoja olisi siis tilauksessa vuodelle 2019 ja sitä ennen 2018 on hyvä päättää tyylillä. Raholan kaukalossa Indiansin Tupla-paita on vaihteeksi Aaro Astalalla, joka nosti derbyssä kauden kokonaissaldokseen 13+15=28.

Paitaa tavallisesti pitävä kapteeni Valtteri Kainulainen puolestaan hakee nokialaista vastaan osumaa numero 20 tälle kaudelle. Vaden saldo 15 ottelussa on mukava 19+7=26.  

Heimon ottelut Salibandyliigassa vuonna 2018 (voitot lihavoitu):

Runkosarja 2017–18:
Heimo–Koovee 9–5
Heimo–Happee 5–9
SalBa–Heimo 1–6
TPS–Heimo 4–5 vl.
Heimo–SPV 12–4
Heimo–LASB 4–2
OLS–Heimo 5–10
Steelers–Heimo 5–6 ja.
Oilers–Heimo 1–9

Heimo–EräViikingit 6–7
Heimo–SB Welhot 8–6

Pudotuspelit 2018:
EräViikingit–Heimo 2–3
Heimo–EräViikingit 5–7
EräViikingit–Heimo 11–4
Heimo–EräViikingit 7–6 ja.
EräViikingit–Heimo 6–7
Heimo–EräViikingit 4–6
EräViikingit–Heimo 3–4 ja.

Classic–Heimo 6–3
Heimo–Classic 5–11
Classic–Heimo 6–4
Heimo–Classic 5–12

Nokian KrP–Heimo 5–4

Runkosarja 2018–19
SPV–Heimo 7–4
Koovee–Heimo 3–5
Heimo–Karhut 10–5
Classic–Heimo 8–5
TPS–Heimo 4–3 ja.
Heimo–LASB 5–2
Heimo–OLS 9–4

Heimo–Nokian KrP 7–10
Steelers–Heimo 2–6
Heimo–Happee 8–9 ja.
Heimo–Welhot 3–4
Heimo–EräViikingit 5–7
Heimo–SPV 9–11
LASB–Heimo 9–4
Heimo–Oilers 7–6 vl.