Ke 13.03.2019

Heimolta ulospuhallus Tampereella – Torstaina kaikki peliin kotihallissa

Westend Indians ei kyennyt haastamaan Classicia puolivälieräsarjan kolmannessa ottelussa yhtä hyvin kuin aiemmissa kamppailuissa. Tälläkin kertaa espoolaiset jäivät heti alussa alakynteen, mikä vei tuulen purjeista, eikä tuiki tarpeellista uskoa omaan tekemiseen enää piisannut riittävästi . Classicin voittolukemat kirjattiin 10–2.

"Tämä oli heikoin peli meiltä tässä sarjassa", päävalmentaja Mikko Laurikainen myönsi. ennen kuin Heimon bussi starttasi takaisin kohti Espoota.

Toki hän korosti, että vastustajalle pitää antaa kunniaa. Classicia kovempaa joukkuetta ei tästä maasta löydy, eikä muuten löydy rajan takaakaan. Yllätysmahdollisuuksia heikentää kummasti se, että mestarit satsaavat alkuun.

"Taas oli 3–0 taulussa ennen kuin ensimmäinen kymppi oli täynnä. Jotainhan me teemme väärin, kun tämä toistuu", Laurikainen pyöritteli.

Tiistain ottelussa kolmoskentällinen oli vastaanottavana osapuolena kolmessa ensimmäisessä maalissa. Laurikainen otti tapahtuneesta osan valmennuksen piikkiin, sillä kokoonpanoa oli hieman muokattu.

"Muutettiin kolmoskenttää, mutta se ei oikein toiminut."

Classic pääsi kotijoukkueena peluuttamaan kentällisiä vastakkain sopivaksi katsomallaan tavalla. Tamperelaisjoukkue toimii hienosti kaikilla sylintereillä, sillä maalit jakautuivat tasaisesti kaikille.

Hieman epäonnistunutta kokeilua ei sinäsä kannata harmitella, sillä jotakinhan Heimon on yritettävä,. Vastustaja johti ottelusarjaa 2–0. Laurikainen oli harmissaan myös siitä, että tuloksellisesti Heimon trendi laskee koko ajan. Classic on tehnyt kaikissa puolivälierissä 10 maalia, mutta Indiansilla onnistumiset ovat vähentyneet tasaisella kaavalla 5, 3 ja 2.  

Laurikainen vakuuttaa, että joukkue tekee kaikkensa kierteen pysäyttämiseksi. Maaleja tulee enemmän kuin yksi ja suoritus pyritään pitämään ehjänä täydet 60 minuuttia ja pidempäänkin, jos tarvis.

"Virheitä teemme liikaa, eikä niitä vain saisi tulla. Joudumme pelaamaan omilla limiteillämme koko ajan. Mutta se täytyy sanoa, että joka pelissä on ollut myös hyviä hetkiä. Niin tänäänkin", Laurikainen muistutti.

Hyviä hetkiä tiistaina olivat ainakin maalit. Heimosta verkkoa pöllyttivät Kevin Nylund ja Aku Aarnio.

Torstain ottelu saattaa olla Heimolle kauden viimeinen ainakin Tiipiillä. Toisaalta lumivyörykin alkaa pienestä sysäyksestä, eikä kukaan tiedä, miten Classic reagoi, jos se joutuu pulaan. Indians aikoo joka tapauksessa jättää kaiken kentälle.

"Nyt ei ole mitään hävittävää, eikä tarvitse säästellä.", Laurikainen sanoi.

Tervetuloa huutamaaan Heimo voittoon!

Classic–HEIMO 10–2 (5–1, 1–1, 4–0)

04.52 Mikko Leikkanen (Joonas Pylsy) 1–0
06.47 Pylsy (Konsta Tykkyläinen) 2–0
09.07 Jussi Piha (Oskari Heikkilä) 3–0
15.48 Sami Johansson (Leikkanen) 4–0 yv.
16.11 Kevin Nylund (Eetu Nykänen) 4–1
19.00 Aaro Helin (Albert Koskinen) 5–1
22.53 Heikkilä (Piha) 6–1
30.52 Aku Aarnio (Miikka Kareinen) 6–2
42.53 Eemeli Salin (Janne Lamminen) 7–2
50.41 Atte Eronen (Helin) 8–2
56.20 Johansson (Salin) 9–2
58.52 Eronen (Koskinen) 10–2