Pe 09.11.2018

Heimolta ja Happeelta hurlumheitä koko rahalla

Järki pallollisena ja tunne puolustamisessa oli Heimon ohjenuorina, kun edustusjoukkue kohtasi Jyväskylän Happeen Otahallin Tiipiissä perjantai-iltana. Aluksi kaikki näyttikin menevän suunnitelmien mukaan, kun Heimo johti kolmeen otteeseen neljällä maalilla. Happee kuitenkin hyödynsi kotijoukkueen heikon toisen erän ja vei lopulta kaksi pistettä. Indians nöyrtyi jatkoajalla 8–9.

Westend Indians tarjosi ensimmäisessä erässä kotiyleisölle peräti viisi osumaa, joskin rehellisyyden nimissä on todettava, että Happeen karkeat virheet auttoivat asiassa.

Etenkin kakkoskentällinen oli vauhdissa, ja Joonas Föhr nakutti jo avauserään mukavat pinnat 1+2. Puolustuspelissä oli myös tunnetta, ja esimerkiksi ykköskentälliseen sivussa olleen Sami Niskasen tilalle nostettu Aku Aarnio peitti laukauksia isolla sydämellä.

Jyväskyläläisten kannalta oli tärkeää saada silti kaksi onnistumista avauserässä ja varsinkin aivan lopussa tullut kavennus 5–2:een toi vieraille uskoa. Erätauon jälkeen Happee nousi jo kahden maalin päähän, mutta sitten tuli Heimon vuoro iskeä.

Kolmoskentällinen sai tervetulleen onnistumisen nopeasta käännöstä. Eetu Nykänen käynnisti vastaiskun, jonka päätteeksi Alexander Hoffström löi ilmasta Miko Summasen tarjoilun Happeen maaliin. 

Hetkeä myöhemmin illan pisterohmu Föhr pääsi rauhassa sijoittamaan Indiansin seitsemännen osuman ja johto vaikutti pitävältä. Mutta sitähän neljän maalin kaula salibandyssä ei aina ole. Happee hivuttautui maalin päähän jo toisessa erässä. Heimon peli-ilme synkistyi silmissä, eivätkä peitot osuneet kohdalleen. Vastaavasti Happeella oli selvä flow-tila.

Happee tuli kolmanteen erään melkoisella vimmalla. Heimo kesti sitä reilut viisi minuuttia ennen tasoituksen syntyä. Tasatilanteessa molemmilla oli hyviä vaihtoja, joissa pallo painettiin vastustajan maalille. Seuraavan maalin teki kuin tekikin Heimo, ja kukas muu kuin hattumteppunsa täydentänyt Föhr. 

Peliä oli jäljellä reilut viisi minuuttia. Indians pelasi johtoasemassa hyvin, ja esimerkiksi Aaro Astala keräsi aplodit väkevällä punnertamisellaan laidassa. Otto Lehkosuo puolestaan blokkaili vetoja kuin sulkapalloilija.

Happee otti aikalisän, kun jäljellä 2,5 minuuttia. Hyvin Heimo taisteli senkin jälkeen, mutta sitten laidassa hävittiinirtopallo ja kaksi Indians-pelaajaa oli ratkaisevasti jäljessä. Mikko Kirvesniemi torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Petri Kauko löi riparin häkkiin.

Jatkoajalla Indians sai vaparin hyvästä paikasta ja juoni kuviota aikalisällä. Sieväsen laukaus ei kuitenkaan onnistunut. Vä'hän myöhemmin Happee sai painettua pelin hyökkäysalueelleen, ja Tommi Taimisto ratkaisi komealla yksilösuorituksella. Hän täydensi samalla hattutemppunsa ja oli siten vieraiden ehdoton avainpelaaja.

"Kävimme läpi tapahtumat kopissa, kuritonta peliä oli. Paljon emme sovi asioita, mutta peruslainalaisuudet on kyllä sovittu. Nyt ei vaan riittänyt nöyryys pelata niiden mukaisesti", päävalmentaja Mikko Laurikainen harmitteli.

Ensimmäiseen erään hän oli tyytyväinen, eikä uskonut, että iso johtoasema sinänsä olisi aihettanut ulospuhallusta.

"Keskittyminen karkasi johonkin ihan muuhun. Tehtiin tosi isoja hölmöjä ratkaisuja. Toisessa erässä emme edes peittäneet vetoja, se oli kauden huonoin erä", Laurikainen kertasi.

Ensimmäisen erän lisäksi hyvää vaihetta nähtiin kolmannen erän lopussa, jolloin Heimo pinnisti vielä kerran edelle. Viidellä kuutta vastaan puolustaminen ei vain tällä kertaa onnistunut, ja Happee pääsi jatkoille, jossa teki illan 17. osuman.

"Monikaan valmentaja ei olisi tyytyväinen otteluun, joka päättyy 8–9. En usko, että kaverinkaan valmentaja on", Laurikainen hymähti.

Yhdeksi onnistumiseksi voi lukea sen, että Heimo pyrki iskemään nopeudella vieraiden huipputaitavan, mutta jalalla hitaan Mika Kohosen ollessa kentällä.  Happee ei johtanut missään vaiheessa, mutta korjasi voiton.

"Jatkoaika on järkevä paikka mennä johtoon, kun vastustaja ei pääse enää tasoittamaan", Laurikainen vielä hymähti.

Kolmoskentällisessä pelannut Alexander Hoffström oli samoilla linjoilla kuin valmentajansa.

"Ei oikein puolustuspää toiminut, ainakaan meidän kentällisellä. Peitot eivät onnistuneet", Hoffström myönsi.

Toisessa erässä homma vaikutti vielä sujuvan. Hoffströn iski uransa toisen liigamaalin osumalla takatolpalta ilmasta Summasen syöttöön.

"Kiva tunne tehdä ensimmäistä kertaa maali täällä Tiipiillä. Hyvä syöttö Pompelta. Saimme energiaa maalista", hyökkääjä kertasi.

"Huomenna on uusi päivä!"

Myös kakkoskentällisessä tuumittiin samoin. Hulppeat tehot 3+2 kerännyt Föhr oli niin ikään mielissään siitä, ettei huonoa ottelua tarvitse jäädä miettimään, kun jo seuraavana päivänä pelataan taas.

"Tämä oli hurlumheitä. Toinen erä oli meiltä erittäin huono, tuli tyhmiä virheitä ja nukahduksia. Huolellisuutta tarvitaan. Ja olihan meillä paikkoja useampaankin osumaan, samoin kuin muilla kentällisillä.

Föhrin kakkoskentällinen jäi mukavasti plussalle, vaikka ottikin vastaan oman osansa takaiskuista. Porvoolainen jäi pohtimaan vastausta siihen, miksi juuri salibandyssä neljän maalin johtokin on usein paperia.

"Jos alkaa seiftaamaan liikaa, oma peli jähmettyy. Kun kaveri sitten saa pari maalia, niin heille tulee momentum, ja sitä on vaikea pysäyttää."

Lauantain Welhot-kamppailuun valmistautumisessa oli selvät sävelet.

"Perusasiat kuntoon ja puolustamisen kautta. Maalipaikkoja saamme kyllä tarpeeksi, sillä osaamme luoda niitä", Föhr painotti.

Ykköskentällinen ei tällä kertaa päässyt niin hyvin tehoille kuin olisi varmasti mielinyt. Toki kapteeni Valtteri Kainulainen yhden täpän iski taululle ensimmäisessä erässä.

"Toka erä oli synkkä. Oltiin siinä reikäjuustoa", Vade toisti muidenkin esiin nostaman selvän tosiasian.

Hän antoi rehdisti tunnustusta Happeelle onnistuneesta kiristä.

"Vastustaja teki oikeita liikkeitä ja pelasi hyvin, ei se ollut niinkään meidän huonouttamme."

Myös Kainulainen oli mielissään siitä, että huomenna pääsee taas pelaamaan. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, saavat kuopiolaiset tuta, miten hyvin ärsytetty Heimo voi kapteeninsa johdolla pelata.

"Kyllähän pelaajat tykkäävät, että on paljon pelejä", #33 sanoi sen näköisenä, että olisi ollut valmis hyppäämään uudestaan kaukaloon vaikka saman tien.

HEIMO vs. SB Welhot lauantaina 10. marraskuuta kello 18.00 Otahallin Tiipiissä. Kaikki mukaan! 

  HEIMO–Happee 8–9 ja. (5–2, 2–4, 1–2, 0–1 )

01.23 Joonas Föhr 1–0
05.58 Otto Lehkosuo (Föhr) 2–0
08.23 Valtteri Kainulainen (Janne Jaanus) 3–0
10.39 Tuomas Harjula 4–0
13.43 Tommi Taimisto 4–1
16.24 Kevin Nylund (Föhr) 5–1
19.53 Taimisto (Kaapo Siekkinen) 5–2
20.52 Vili Liponen (Petri Kauko) 5–3
22.03 Alexander Hoffström (Miko Summanen) 6–3
23.58 Föhr (Mikael Sievänen) 7–3
26.37 Mikko Immonen (Taimisto) 7–4
31.54 Eemil Ukkonen (Peter Kotilainen) 7–5
33.03 Paul Kotilainen (Liponen) 7–6
45.08 Juuso Heikkinen (Paul Kotilainen) 7–7
54.18 Föhr (Sievänen) 8–7
58.55 Kauko (Panu Kotilainen) 8–8 im.
62.17 Taimisto (Niko Ilmonen) 8–9 ja.