
- To
”Perjantaina kauden paras kotimatsi ja sunnuntaina pistetään paremmaksi”
Alkava viikonloppu on Heimon edustusjoukkueelle yhtä sirkusta. Kaikki huipentuu sunnuntaina pelattavaan Salibandyliigan tapahtumaotteluun, jossa Westend Indians ja OLS kohtaavat nimenomaan sirkustunnelmissa. Jo sitä ennen eli tänään perjantaina tarjolla on kolme sarjapistettä, kun Otahalliin saapuu LASB.

- To
Konkarin viitta on nyt Sieväsellä
Yksi edustusjoukkueen alkukauden onnistujista on kakkosketjun sentteriksi asemoitunut Mikael Sievänen. Kolme maalia iskenyt pelaaja on tätä nykyä myös joukkueen ikäpresidentti ja kunhan vuosi vaihtuu, myös ainoa kolmekymppinen. Sievänen täyttää näet pyöreitä vuoden 2018 toiseksi viimeisenä päivänä.

- To
Voitto lipsahti käsistä Turussa
Heimon edustusjoukkue kärsi keskiviikkona harmittavan jatkoaikatappion Turussa, Paikallinen TPS voitti maalein 4–3. Heimo johti kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kahdella maalilla, mutta isännät iskivät kahdesti ilman maalivahtia ja vielä kertaalleen jatkoajalla.

- To
Sirkus saapuu Otahallille sunnuntaina 14.10!
Heimo & Linnanmäen Sirkuskoulu ylpeänä esittää: Sirkusottelu
Westend Indians vs OLS (Oulu). Huippu-liigaottelun lisäksi tarjolla on viihdettä koko perheelle!

- To
Vuori nimeltä Classic oli taas liian korkea kavuttavaksi
Westend Indians pääsi tiistaina yrittämään Salibandyliigan kovinta haastetta, kun se matkasi Tampereelle Classicin vieraaksi. Ottelu eteni hyvinkin samanlaista tahtia kuin viime kevään välieräsarjan koitokset mestareita vastaan. Ensimmäinen erä mentiin tasatahtia pelitapahtumien ja maalilukemienkin puolesta, mutta ottelun edetessä Classic nipisti ratkaisevan eron. Tamperelaiset voittivat lopulta 8–5.

- To
Heimo kaatoi Karhut kotiavauksessa
Heimon edustusjoukkue tarjosi Tiipiin kotiavaukseen saapuneille 509 katsojalle nousujohteisen esityksen. Inkkarit kaatoivat Karhut lopulta maalein 10–5. Peräti neljä kotijoukkueen pelaajaa merkkautti kaksi maalia, mutta hattukauppaan ei ollut vielä kenelläkään asiaa hyvistä paikoista huolimatta.
Vanhemmat uutiset

- To
Tapahtumainfo: Espoon derby perjantaina Metro Areenalla
Espoon vuoden suurin salibandytapahtuma jatkaa vuonna 2016 aloitettua espoolaisten suurseurojen jäähalliderbyjen perinnettä. Ottelu alkaa perjantaina 20.12.2019 klo 19:00. Tervetuloa viihtymään Espoon derbyyn! Liput tapahtumaan saat edullisemmin ennakkoon!

- To
Tehottomuus Heimon turma Turussa – ”Ei saatu palloa maaliin”
Westend Indians jäi kokonaan vaille sarjapisteitä viikonlopun otteluissa Salibandyliigassa. Perjantain kotitappioita seurasi harmittava maalin häviö Turussa, kun paikallinen TPS voitti 3–2.

- To
Classic oli totutun tyly vieras Tiipiissä – ”Olimme turhan kilttejä”
Westend Indians lähti mukavahkosti menneen syksyn jälkeen haastamaan Salibandyliigaa hallitsevaa Classicia Otahallissa perjantaina. Yritys olikin taas hyvä kymmenen, mutta myös lopputulos oli tuttu. Heimo teki kaikissa erissä maalin, mutta hävisi niistä jokaisen ja samalla koko ottelun 3–7.

- To
Syyskauden tilannekatsaus kertoo pitävästä puolustuksesta ja vahvoista toisista eristä
Westend Indiansin syyskausi Salibandyliigassa on ollut vakuuttava. Heimo on tilastojen valossa pelannut itse asiassa niin hyvin, että se lähtee perjantaina kukistamaan mestari-Classicia Tiipiissä tasaisissa ennakkoasetelmissa.

- To
Aikuisten sählyn starttikurssi tulee taas!
Oletko miettinyt, että kiinnostaisi aloittaa uusi sählyharrastus, mutta on ollut vaikea löytää ryhmää aloittelijoille?