- To
Heimolle selkäsauna Vantaalla – ”Perjantaina harjoitellaan ja ensi viikolla harjoitellaan taas”
Joulukuun alussa Westend Indians höykytti Otahallissa paikallisvastustaja EräViikinkejä komein 9–4-lukemin. Tuolloin toista erää luonnehdittiin jopa Heimon liigahistorian parhaaksi 20-minuuttiseksi.
- To
Koripalloilijasta kuoriutui salibandyn ystävä – Työteliäs Rasmus Roslund hallinnoi Heimossa viisi vuotta
Westend Indians on viime vuosina noussut vakiokävijäksi miesten Salibandyliigan pudotuspeleissä. Urheilullisen kehityksen rinnalla seura on kasvanut myös muussa toiminnassaan.
- To
Sebastian Klärich liikuttaa lapsia jo toista vuosikymmentä – ”Heimokulttuuri on noussut viime vuosina taas uudelle tasolle”
Espoolainen market perjantai-iltana. Perhe on ruokaostoksilla, kun yksi lapsista äkkiä huomaa jotain ja sanoo vanhemmilleen: "Hei, tuolla on se Seba!"
- To
Puolustajien tykki-ilta toi voiton ÅIF:sta – ”Nuoret skloddit ovat potkineet meitä eteenpäin”
Westend Indians kohtasi back-to-back pelien rupeaman jälkimmäisessä osassa perjantaina sarjanousija ÅIF Sipoosta. Heimo oli hakenut edellispäivänä kärsivällisellä esityksellä pisteet Hämeenlinnasta, ja malttia siltä vaadittiin Tiipiissäkin.
- To
Heimo löysi ratkaisut Hämeenlinnassa – Valmennusduo antaa pelaajille vastuun matsipäivinä
Westend Indians selvitti tammikuisen back-to-back -pelien rupeaman ensimmäisen osan tyylillä, kun se kaatoi torstaina Hämeenlinnassa Steelersin. Salibandyliigan jumboksi jumiutunut Steelers nöyrtyi kotonaan 3–7.
- To
Heimon reissulaiset hakivat pisteet Oulusta ryhtiliikkeellä – ”Kolmannessa erässä näytettiin luonnetta”
Westend Indiansin perinteinen vuorokauden pelireissu Ouluun uhkasi päättyä turhauttavaan paluukyytiin halki Suomen, kun kotijoukkue OLS karkasi toisessa erässä yllättäen johtoon. Heimon ryhdistyttyä Kastellin tulostaululle jäivät kuitenkin lopulta "itsenäisyyspäivän lukemat" 6–12, ja jossain päin Suomea körötteli myöhään sunnuntai-iltana tyytyväinen intiaanilauma.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimon uudet kujeet purivat Steelersiin, kymppi täyteen Hämeenlinnassa – ”Harjoitusten työmäärä siirtyi kentälle”
Westend Indians aloitti vuoden 2021 tyylikkäällä vierasvoitolla Hämeenlinnassa. Kotijoukkue Steelers oli askeleen perässä lähes alusta alkaen ja hävisi lopulta 3–10.
- To
Syyskauden videosisällöt – katso kaikki tästä!
Heimon mediatiimi ehti syksyn aikana tuottaa paljon materiaalia - kaikki videot upotettuna alla!
- To
KrP jälleen Heimoa etevämpi — “Tänään pystyimme kuitenkin pelaamaan ihan uskottavasti”
Westend Indiansille kannoksi kaskessa on tämän kauden F-liigassa muodostunut Nokian KrP, joka kävi maanantaina Espoossa nappaamassa kolme sarjapistettä. Joulukuun alussa se teki saman tempun kotihallissan Raholassa. Ilman yleisöä Otahallissa päättyi Heimon vajaaksi jääneen kirin jälkeen lukemiin 7-8.
- To
Joulutervehdyksiä Heimon junioreille – puhelimessa Valtteri Kainulainen & Aaro Astala!
Heimon juniorit saivat tänään yllättäviä puheluita, kun edustusjoukkueessa ja Suomen maajoukkueessa pelaava kaksikko Valtteri Kainulainen & Aaro Astala soittelivat joulutervehdyksiä!
- To
Henkilökuvassa Kim Lahti – “Halusin tarjota pelaajille mahdollisuuden harrastaa, kuin he itse halusivat”
Kim Lahti toimii Heimossa pääsääntöisesti poikien B-junioreiden edustusjoukkueen joukkueenjohtajana eli niin kutsuttuna jojona. Hän aloitti jojon hommat noin yhdeksän vuotta sitten.