Vanhemmat uutiset

Heimo tarjoaa tuplaten huippuluokan urheiluviihdettä Otahallilla viikonloppuna – ”Kiva päästä pelaamaan poikain kanssa”

Westend Indiansin kotikentällä Otahallin Tiipiissä on tänä viikonloppuna monenlaista nähtävää ja vieläpä kaikkea sitä tuplaten. Heimon edustusjoukkue pelaa nimittäin kaksi F-liigan ottelua tässä perinteikkäässä pian 50 vuotta täyttävässä urheilupyhätössä.

Heimo takoi kolmella sylinterillä 11 maalia Porissa – ”Hyvä puolustuspeli mahdollisti kliinisen voiton”

Westend Indians otti sunnuntaina jo kauden kolmannen vierasvoittonsa, kun se kaatoi Porissa paikallisen Karhut. Reissupeleistä täydet pisteet saalistanut Heimo hävisi avauserän, mutta iski toisessa kuusi osumaa jättäen isännät maaleitta. Loppulukemat kirjattiin 4–11.

Classic oli tyly vieras Heimon kotiavauksessa – ”Saatiin raju muistutus, että salibandy on maalintekopeli”

Westend Indiansin kauden ensimmäisestä kotipelistä ei tullut niin ikimuistoista kuin se varmasti odotti ja toivoi. Tamperelaisvierailija Classic piti Heimon pitkään nollilla ja karkasi avauserän tehotuokiollaan tavoittamattomaan johtoon. Kotiavauksen lopputulos oli espoolaisittain turhankin tyly 2–8.

Kauan odotetussa kotiavauksessa kaukaloon astuu rohkea Heimo ja Aaro Astala – ”On jo unohtunut se meininki, kun katsomossa on kannattajia”

Tänään on vihdoin se päivä. Westend Indians pelaa illalla Tiipiissä yleisön edessä F-liigan ottelussa. Kahdella vierasvoitolla kautensa aloittanut Heimo isännöi perjantaina ei enempää eikä vähempää kuin mestari-Classicia.

Heimo jatkoi vierasvoittojen tiellä Turussa ja nousi F-liigan kärkeen – ”Meillä oli hoksottimet hereillä”

Westend Indians johtaa salibandyn F-liigaa juuri nyt. Toki tätä miellyttävää näkyä selittää se, että Heimo pelasi keskiviikkona jo toisen ottelunsa tällä kaudella, kun valtaosa muista joukkueista on käynyt kaukalossa vasta kerran.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top