Vanhemmat uutiset

Kuusi hyvää syytä tulla Tiipiin katsomoon viikonloppuna – ”Hienoa päästä nauttimaan lajista yhdessä!”

Tätä on odotettu. Espoossa pääsee taas katsomaan huippuluokan salibandyä paikan päälle viikkojen tauon jälkeen. Juuri parahiksi F-liigan otteluohjelmaan on merkitty kaksi Westend Indiansin kotiottelua tulevalle viikonlopulle.

Harrastepuolen rivit vahvistuvat – Heimoon kaksi uutta harrastevalmennuspäällikköä

Kasvava ja kehittyvä Heimo saa uusia kasvoja harrasteryhmiin, kun Julia Kanerva ja Tomi Lahti liittyvät Westend Indiansin riveihin uusina harrastevalmennuspäällikköinä.

Heimo selätti alkuvaikeudet ja kukisti LASBin – ”Erilaiset ongelmat ovat osa pitkän kauden tarinaa”

Vaikeuksien kautta voittoon on kulunut fraasi, mutta se vain kuvaa hyvin Westend Indiansin sunnuntaista vierasmatkaa Lahteen.

Heimolle niukka tappio Classicin vieraana – ”Ilme oli hyvä, mutta maalin pelin kääntäminen voitoksi on toinen juttu”

Westend Indians oli tiistaina jälleen kerran lähellä, mutta niin kaukana napata sarjapisteitä kotimaisia salibandykaukaloita vuosikaudet hallinneelta Classicilta. Hallitseva mestari voitti Bläk Boksissa maalein 5–4, vaikka terävästi aloittanut Heimo iski ottelun kaksi ensimmäistä osumaa jo alkuminuuteilla.

Heimo purkaa ottelusumaansa kolmella matsilla viidessä päivässä – ”Tämä on nimensä mukaisesti peliviikko”

Westend Indiansilla pitää kiirettä tällä viikolla. Sarjaohjelmaan on kirjattu peräti kolme F-liigan kamppailua: Tiistaina Classicia vastaan Ideaparkin Bläk Boksissa, perjantaina kotona Karhujen isäntänä ja sunnuntaina OLSin kanssa niin ikään Otahallilla.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top