- To
Hauskoja pihapelejä lapsille – kesän monilajikerhot käynnistyvät jälleen
Lasten ryhmien tavoitteena on tarjota Heimon nuorimmille mahdollisuus tutustua leikinomaisesti joukkueliikuntaan sekä tarjota liikunnallisia elämyksiä. Mukaan toivotaan liittyvän niin poikia kuin tyttöjä.
- To
Kesän jalkapalloryhmät käynnistyvät taas – tarjolla entistä enemmän ryhmiä
Viime kesän jalkapalloryhmät saivat paljon hyvää palautetta ja nyt on tarjolla jälleen futista jokaiselle. Vastasimme kysyntään ja olemme lisänneet tulevan kesän valikoimaan lisää ryhmiä sekä aikuisille että lapsille.
- To
TPS päätti Heimon kauden puolivälieriin – ”Pudotuspeleissä ei ole varaa heikkoihin hetkiin”
Westend Indians oli perjantaina selkä seinää vasten, kun se kohtasi TPS:n F-liigan puolivälierien viidennessä ottelussa Turussa.
- To
Suositut lasten monilajileirit järjestetään kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Ilmoittautuminen leireille on alkanut.
Liikunnallisilla leireillä osallistujat pääsevät kokeilemaan monipuolisesti eri lajeja. Tämän vuoden lajit ovat jalkapallo, miekkailu, yleisurheilu ja salibandy. Leppävaaran leireillä on lisäksi ultimatea ja tennistä. Espoonlahdessa on lisäksi pesäpalloa ja koripalloa.
- To
TPS tyrmäsi Heimon Tiipiissä, mutta Turkuun lähdetään epätoivon vimmalla – ”Joka jätkä haluaa unohtaa tämän pelin”
Westend isännöi keskiviikkoiltana Turun Palloseuraa F-liigan puolivälieräsarjan neljännessä ottelussa Otahallissa. Kaksi edellistä ottelua oli päättynyt maalin erolla suuntaansa, ja tasainen koitos oli luvassa nytkin.
- To
Pelipiste viihdytti F-Liigan ottelussa – ”Tavoitteenamme onkin tuoda e-urheilu lähemmäksi perinteistä urheilukansaa”
Esports kulmaus nähtiin aikaisemmin Westend Indiansin F-Liigan runkosarjaottelussa – vastaanotto oli mieluisa.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo Esports lähtee valloittamaan C2:sta uudella joukkueella – “Joukkueessa on täydellinen mixi nuorta intoa, kokemusta sekä johtajuutta.”
Uusi joukkue saatiin kasaan priima aikaan, sillä CS:GO:n korvaaja CS2 julkaistiin vasta hetki sitten.
- To
Heimo tyylitteli selvän voiton FBC Turusta, Junnilalle ensimmäinen hatullinen liigassa – ”Tuo iloa päästä naulaamaan varsinkin kotiyleisön edessä”
Westend Indians sai perjantaina vieraakseen F-liigan kamppailussa FBC Turun. Sarjataulukon eri päistä löytyvät joukkueet ovat perinteisesti pelanneet tiukkoja matseja, joten Heimo ei millään muotoa lähtenyt takki auki.
- To
Nöyrästi töitä paiskiva Majer tuli Heimoon kehittymään – ”Tavoitteeni on olla paras versio omasta itsestäni joka päivä”
Westend Indiansin duurivoittoisen alkukauden paras pistemies on ollut juonikas tšekkihyökkääjä Petr Majer. Kuuden pisteen EräViikingit-ottelun myötä hän nousi F-liigan pistepörssin jaetulle viidennelle sijalle saldollaan 4+5=9.
- To
Heimo ja Kylien Jätkät kehittyvät kimpassa – ”Meidät on otettu avosylin vastaan”
Westend Indiansin ja Kirkkonummi Rangersin tiivistynyt yhteistyö näkyy konkrettiseella tavalla heti alkukaudesta. Useampi Heimon pelaaja on jo käynyt farmisopimuksen turvin divaripeleissä tuomassa tuulahduksen F-liigan tunnelmia naapurikunnassa eli Kylillä.
- To
Majer taas hurjana Heimon murskavoitossa ErVistä – ”Suoritus ei ollut hyvä vain minulta, vaan kaikilta ketjussamme”
Westend Indians päätti kolmen ottelun härkäviikkonsa lauantaina, kun se kurvasi Vantaalle EräViikinkien vieraaksi.