
- To
Huolimattomuus kostautui Heimolle Espoon derbyssä, lauantaina vastassa Krp – ”Huomiseksi tarvitaan jokaiselle sisua”
Westend Indians ja Esport Oilers pelasivat perjantaina kauden kolmannen ja runkosarjan tämän kauden viimeisen Espoon derbyn.

- To
Westend Indians palkittiin Vuoden espoolaisena urheiluseurana
Jäsenmäärältään Suomen suurimpiin salibandyseuroihin lukeutuva Westend Indians on palkittu Vuoden espoolaisena urheiluseurana. Espoon kaupungin myöntämä tunnustus julkistettiin Espoon urheilugaalassa torstaina.

- To
Heimo haastaa viime kauden mitalisteja viikonlopun matseissa – ”Pidetään Espoon herruus edelleen meillä”
Vuoden espoolaisena urheiluseuraksi torstaina palkittu Westend Indians pääsee sattuvasti mittelemään Espoon sisäisestä paremmuudesta myös puhtaan urheilullisin perustein salibandyssä. Oilers nimittäin isännöi Tapiolan urheiluhallilla kauden 2022–23 kolmatta ja runkosarjan osalta viimeistä Espoon derbyä.

- To
Heimo taputteli voiton FBC Turusta jo kättelyssä – ”Hyvällä ensimmäisellä erällä teimme lopusta miellyttävän itsellemme”
Westend Indians jatkoi pisteputkeaan salibandyn F-liigassa, kun se kaatoi perjantaina FBC Turun Otahallissa melko hallitun esityksen jälkeen maalein 7–4.

- To
Tilastokatsaus osoittaa Heimon leveyden tuloksen teossa – Christian Remes pistepörssin kärkikympissä
Westend Indians on pelannut F-liigassa tällä kaudella 26 ottelua eli juuri sen määrän, joka runkosarjassa pelattiin aiemmin. Sarjajärjestelmän muutoksen vuoksi runkosarjaa pelataan vielä seitsemän matsia, mutta nyt on hyvä aika vilkaista hieman pelaajkohtaisia tilastoja ja saavutuksia.

- To
Heimon junnuketju kaatoi Jymyn – ”Löysimme toisemme helposti, ja pallo liikkui hyvin”
Westend Indians päätti lauantaina neljän ottelun härkäviikkonsa, kun se kohtasi Otahallissa Jymyn. Nurmolaisjoukkue tarjosi tiukan vastuksen kuten kauden aiemmissakin kohtaamisissa, mutta Heimo puristi maistuvan 5–3-voiton hiljattain kootun "junioriketjun" onnistumisten turvin.
Vanhemmat uutiset

- To
Aikuisten harrasteryhmissä liikutaan pilke silmäkulmassa!
Heimon aikuisten harrasteryhmät tarjoavat todella matalankynnyksen mahdollisuuden liikunnan harrastamiseen. Ryhmät ovat jaettu tasojen mukaan – aloittelijat pääsevät tutustumaan rauhassa salibandyn & sählyn ja jalkapallon & futsalin saloihin, kun taas kokeneemmat pelurit suoraan hieman "kilpailuhenkisempiin" ryhmiin.

- To
Heimon aikuisjoukkueissa pelataan salibandya ja nautitaan liikkumisen ilosta!
Heimon aikuisten joukkueet tarjoavat liikuntaa vasta-alkajasta aina kokeneen pelurin tasolle asti. Joukkueita on kaikilla tasoilla, joten löydät itsellesi sopivan porukan varmasti. Tavoitteena on tarjota monipuolisesti joukkueita, jotta liikkumisen ilosta nauttiminen omalla tasolla olisi jokaiselle mahdollista.

- To
Heimo jatkaa hyväksi havaitulla kehityspolulla viime kauden rungon ja junnumestarien voimin – ”Joukkueessa on hyvä balanssi kokemuksen tuomaa henkeä ja nuoruuden intoa”
Westend Indians pureskellut puolivälieriin päättyneen kautensa ja aloittanut jo harjoittelun seuraavaa varten. Myös kesäsuunnitelmat ovat selvillä, ja joukkue lähtee F-liigaan 2023–24 suurin odotuksin.

- To
Heimon uudet pelaajat aistivat heti kehittävän treenikulttuurin – ”Potentiaalinen ja taitava nippu, joka haluaa mennä eteenpäin”
Westend Indiansin F-liigamiehistö kaudelle 2023–24 alkaa pikkuhiljaa rakentua. Joukkueeseen liittyy kolme uutta pelaajaa samalla periaatteella, jolla Heimo on viime vuosina pyrkinyt kehittymään.

- To
Kanttivedot ja se maali: Uransa päättänyt Santeri Toropainen jätti jälkensä Heimon historiaan
Westend Indiansin kymmenvuotisen liigataipaleen yksi kolmesta muskettisoturista Santeri Toropainen päättää uransa korkeimmalla sarjatasolla päättyneeseen kauteen.