Vanhemmat uutiset

- To
Äärimmäisen hieno 11-6-voitto Rusalta
Westend Indians pelasi kauden kolmannen ottelun viime kaudella miesten Salibandyliigasta sarjaporrasta alemmaksi pudonneen M-Teamin vieraana Helsingin Ruskeasuolla. Ottelulta odotettiin aktiivista salibandya sekä taitavia yksilösuorituksia. Indians päästi avausmaalin jälkeen M-Teamin vain kerran tasoihin, mutta hallitsi muutoin maalien valossa ottelua. Loppunumerot kirjattiin Indiansille 11-6.

- To
Mark Öige ”Oli kolmijakoinen peli”
Westend Indiansin maalivahti Marek Öige pyöritteli päätään vielä vartti M-Team-pelin päättymisen jälkeen ja ihmetteli, mitä kentällä oikein edellisen parin tunnin aikana tapahtui. Ottelussa nähtiin niin huippuhetkiä kuin todella syviä suvantoja.

- To
Kainulainen ennakoi viikonloppua
Westend Indiansin paras pistemies kahden pelatun ottelun jälkeen on Valtteri Kainulainen tehoin 1+4. Heimon ykköskentässä yhdessä Sami Niskasen ja Santeri Toropaisen kanssa pelaava Kainulainen oli jo viime kaudella Indiansin tehokkaimpia kerättyään 25 ottelussa tehot 15+12.

- To
Lauantaina Rusalle – odotettavissa vauhtia
Westend Indians kohtaa kauden kolmannessa ottelussa divarin kärkipäähän ja liigakarsintoihin ennustetun helsinkiläisen M-Teamin. Molemmilla joukkueilla on takana kaksi ottelua ja plakkarissa kaksi pistettä ennen lauantain peliä.

- To
Joel Markkola ja ensimmäinen divarimaali
Westend Indiansin miesten edustusjoukkueessa on tällä kaudella mukana melkoinen nippu divarin ensikertalaisia. Joel Markkola, -94, on yksi joukkueeseen keväällä kiinnitetyistä viime kauden B-poikien suomenmestareista. Ensimmäistä kauttaa miesten pääsarjassa pelaava Markkola onnistui maalinteossa Karhuja vastaan syksyn toisessa sarjapelissä.