- To
ÅIF helposti kumoon harjoitusottelussa
Westend Indiansin harjoitusottelukausi alkaa kääntyä kohti päätöstään, sillä jäljellä on enää kaksi ottelua Blackbirdsiä vastaan. Keskiviikkona pelatussa syksyn seitsemännessä harjoitusottelussa kaatui sipoolaisjoukkue ÅIF selvin lukemin. Voitto kirjattiin Heimolle peräti 13-1 ja joukkue väläytteli aika-ajoin tulevan pelitavan mukaista aktiivista pallonhallintaa.
- To
Otteluohjelma 2012-2013
Miesten Divarin otteluohjelma julkistettiin elokuun puolivälissä. Westend Indians aloittaa kauden perjantaina 21.9. PSS:n vieraana. Joukkueen ensimmäinen kotiottelu pelataan sunnuntaina 23.9. poikkeuksellisesti Tapiolan UH:lla, jonka jälkeen muut kotiottelut ovat Otahallissa.
- To
SM-jatkokarsinnasta jäi luu käteen
Viime viikonloppuna sitten selvitettiin loput kuusi joukkuetta SM-sarjaan. Näin on siis 12 joukkuetta selvillä, jotka ratkaisevat kaudella 2012-2013 Suomen Mestaruuden. Joukkueet ovat aakkosjärjestyksessä: Classic, Erä, FBC Turku, FoSu, HU-46, Koovee, Nokian Krp, Oilers, OLS, PSS, Tiikerit ja TPS. Kaikille onnittelut sarjapaikasta!
- To
Oppitunti Oilersilta
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue kohtasi syksyn kuudennessa harjoitusottelussa Espoon Oilersin miesten liigajoukkueen, joka vasta aloitti oman harjoitusottelukautensa. Tapiolan urheilutalolla myöhäisillan otteluna pelattu taisto Espoon herruudesta keräsi lehtereille pitkälti toista sataa katsojaa. Indiansin avausmaalista huolimatta Oilers niittasi tasaiseen tahtiin palloja keltamustien reppuun ja vei ottelun loppulukemin 5-11.
- To
Kirvesniemi ja Mertaniemi U19-maajoukkueeseen
Poikien U19 maajoukkue leireilee syyskuun puolivälissä Tampereella. Westend Indiansista kutsun leirille saivat Mikko Kirvesniemi ja Miika Mertaniemi. Leirille valittiin kolme maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa, maalivahdeista Kirvesniemi on maajoukkuetapahtuman ensikertalainen.
- To
SM-karsinnan ennakko ja tulospalvelu
Huomenna joukkue sitten hyppää tiipiin edestä bussiin ja ottaa nokan kohti Joensuuta. Viikonlopun aikana pelataan Areenalla B-poikien karsintalohkot E ja F. Inkkareiden kanssa F-lohkossa ovat FoSU(Forssa), Sheriffs(Kaarina) ja PHSB(Lahti). E-lohkossa kamppailevat PSS(Porvoo), Josba(Joensuu), TPS II(Turku) ja Kosken Dynamo(Hämeenkoski).
Vanhemmat uutiset
- To
Kauden neljäs voitto – NST kaatui 6-4
Westend Indians nappasi kauden neljännen voiton, kun NST kaatui lauantai-illan ottelussa lukemin 6-4. Indians järjesti ottelun kolmannessa erässä maali-iloittelun, kun joukkue iski vajaaseen kolmeen minuuttiin neljä maalia ja nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon.
- To
Ouluun viikonlopuksi syysvaellukselle
Joukkue hyppää aamulla bussiin Tiipiin edestä ja kääntää nokan kohti Oulua. 621km on matkan pituus suuntaansa eli pitkä on taival. Joukkueenjohto on kuitenkin suunnitellut minuuttiaikataulun taukoineen, jotta sunnuntaina klo 12.00 ollaan ilman bussijalkoja kaukalossa vs OLS.
- To
Ennakko PSS:n ja Pirkkojen kohtaamisesta
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueen vastustajat kauden toisessa SM-sarjan turnauksessa ovat PSS ja Pirkkalan Pirkat. Indiansin nettitoimitus tavoitti vastustajan valmentajat sekä oman joukkueen puolesta otteluita ennakoimaan joukkueen kapteenin Susanna Korpelan.
- To
Lauantaina Otahallilla Indians – NST
Miesten Salibandyliiga jatkuu lauantaina, kun Westend Indians ja NST iskevät yhteen Otahallilla. Sarjataulukossa NST on pisteen Heimoa edellä, sillä kolme voittoa sekä tasapeli oikeuttavat sarjan neljänteen sijaan. Heimolla on plakkarissa kolme voittoa.
- To
Suora nettilähetys C-tyttöjen SM-sarjasta
Westend Indians tarjoaa suorat nettilähetykset kaikista C-tyttöjen SM-sarjan otteluista sunnuntaina 27.10. Leppävaaran liikuntahallilta.