
- To
M1: Laurikainen: Happeeta vastaan pitää parantaa
Heimon edustusjoukkueen kiireinen tammikuu jatkuu kahden ottelun viikolla. Perjantaina saadaan Otahalliin Happee ja sunnuntaina joukkue matkaa Raumalle SalBaa haastamaan.

- To
M1: Kirvesniemi ei stressaa paljon vartijana
Hyökkäyspelistään tunnetun Heimon pelaajat ovat tälläkin kaudella saavuttaneet komeita virstanpylväitä. Maalintekopelissä unohtuu kuitenkin usein se, että ihan yhtä oleellista on estää vastustajaa saamasta palloa verkkoon. Tämän Indiansin luottovahti Mikko Kirvesniemi on tehnyt Salibandyliigassa yli 1500 kertaa.

- To
M1: Happee pimensi Heimon maajoukkuekokelaat
Hyvät uutiset maajoukkuerintamalta eivät tällä kertaa siivittäneet Heimoa parhaimpaansa Salibandyliigan ottelussa Happeeta vastaan. Indians ei missään vaiheessa saanut irti parastaan, vaan hävisi maalein 5–9. Siedettävistä loppulukemista huolimatta voidaan sanoa, että ottelu ratkesi jo toisessa erässä.

- To
M1: Kapteenin puhe sytytti Heimon Raumalla
Pari päivää kaiken muuttaa voi. Perjantaina Happeelle ponnettomalla esityksellä hävinnyt Heimon edustusjoukkue matkusti sunnuntaina Raumalle. Paikallinen SalBa jäi vaille mahdollisuuksia, kun hyvällä asenteella pelanneet Inkkarit näyttivät parastaan. Loppulukemat merkittiin 1–6 ja Mikko Kirvesniemen nolla särkyi vain minuutin ennen loppua.
Vanhemmat uutiset

- To
Tribal Cup 2013
Turnaus on ohi ja päättyi tasaisesti. Kokonaissaldona 2 voittoa ja 2 tappiota. Erityisen ilahduttavaa oli joukkueen hyvät pelilliset esitykset.

- To
Tribal Cup 2013 – seuraa tapahtumia!
Westend Indians järjestää syksyn suurimman juniorisalibandyturnauksen, kun Espoon parhaille areenoille kerääntyy tulevana viikonloppuna peräti 134 joukkuetta mukanaan tuhansia junioreita. Seuraa turnauksen kulkua Heimon kanavilta.
- To
Naisten joukkueen valmistava leiri pidetty
Naisten joukkue piti kauteen valmistavan leirin viikonloppuna ja valitsi kapteeniston alkavallle kaudelle.

- To
Seurailta Intersport Iso Omenassa 11.9. 17-21
Westend Indiansin yhteistyökumppani Intersport Iso Omena kutsuu Heimon jäsenet tutustumaan liikkeeseen ja edullisille ostoksille keskiviikkona 11.9 klo 17-21. Seuraillan tarkoituksena on tutustuttaa Indiansin jäsenistö uuteen yhteistyökauppaan ja esitellä tarjontaa sekä Heimolaisten etuja kaupassa. Paikalla tuolloin on kaupan ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi Indiansin yhteistyökumppaneista muun muassa Fatpipe ja Footbalance.

- To
Viimeinen harjoitusottelu toi 9-7 voiton
Westend Indians kohtasi syksyn viimeisessä harjoitusottelussa Loviisan Torin. Liiganousijan viimeistelyä oli saapunut katsomaan lähes 100 henkeä Tapiolan urheiluhallille. Elokuussa Indians hävisi Loviisan Torille niukasti 3-2, mutta otti revanssin lauantaina Tapiolassa lukemin 9-7.