- To
Puhtaalla pelillä eliittijatkosarjaan
Joukkue onnistui eilen poimimaan pari voittoa kilpasarjan viimeisistä peleistä. Maalierolla 43-12 paikka alueen Eliittijatkosarjaan oli selviö. Grani meni lohkokakkosena myös jatkoon ja muista lohkoista tiensä jatkoon selvittivät Erä II, Rangers, LoSB, AC Haki, Tiikerit II ja Blackbirds. Mielenkiintoiset pelit tulossa ja marraskuun puolessa välin aloitetaan sitten kilvoittelu SM-sarjan play-off karsintoihin pääsystä.
- To
Vanhempainsählyyn mahtuu vielä mukaan!
Westend Indiansin vanhempainsähly järjestetään myös kaudella 2012-2013. Miehet pelaavat keskiviikkoisin 20.30 - 21.30 Ratiopharm Arenalla (kenttä 4) ja naiset torstai-iltana Pohjois-Tapiolan koululla 20.00-21.30. Viime kaudella mukana harjoitusporukassa oli noin 20 vanhempaa.
- To
Neljästä pelistä kuusi pistettä
Indiansin A-poikien edustusjoukkue on aloittanut kauden mallikkaasti. Joukkue on neljän pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa toisella sijalla kolmella voitolla. Sarjaa johtaa Tapanilan Erä puhtaalla pelillä. Indians kohtaa seuraavaksi sarjanousija OLS:n.
- To
Helpohkot 4 pistettä Myllypurosta
Kilpasarja jatkui eilen lauantaina Myllypurossa. Vastaan asettuivat VSS Vihdistä ja Rangers II Kirkkonummelta. Joukkueet olivat ensimmäisellä kierroksella kohdanneet ja VSS vei ottelun lukemin 9-2. Tätä taustaa vasten VSS:ltä odotettiin kovempaa vastusta.
- To
Indians haki pisteet Kuopiosta
Westend Indians haki kauden ensimmäisestä pitkästä vieraspelistä pisteet, kun SB Welhot nöyrtyi Kuopiossa kuuden maalin erolla lukemin 5-11. Indiansista tehokkaimpana hääri Valtteri Kainulainen neljällä syöttöpisteellä sekä Santeri Toropainen hattutempulla.
- To
Niukka 7-6-kotivoitto SB Vaasasta
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue kohtasi lauantai-iltana Otahallissa SB Vaasan (ent. Woodcutters). Ensimmäistä kertaa tällä kaudella vieraskentällä pelannut vaasalaisryhmä otti kaksi kertaa johtoaseman ottelun aikana, mutta Indians onnistui viimeistelyssä ratkaisevilla hetkillä SB Vaasaa paremmin ja nappasi 7-6 kotivoiton. Kuuden pelatun ottelun jälkeen Indiansilla on yhdeksän sarjapistettä.
Vanhemmat uutiset
- To
SM-pelit jatkuvat perjantaina 15.11 Porvoossa.
Vastassa PSS. Viimeksi voitimme Porvoolaiset selkeästi harjoitusottelussa. Miten mahtaa nyt käydä!? Peli alkaa klo 19.00 paikallista aikaa. Kaikki joukolla kannustamaan pojat voittoon!
- To
Ei mitään jakoa Turussa – TPS vei 8-2
Westend Indiansin ensimmäinen ottelu maaottelutauon jälkeen oli kuin sarja olisi alkanut uudelleen alusta. Indians oli maanantaina kaikilla osa-alueille TPS:aa jäljessä ja loppunumerot kirjattiin 8-2 turkulaisten hyväksi.
- To
Korpela ja Pekkarinen 98-tähdistöpeliin
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueesta on valittu kaksi pelaajaa 98-tyttöjen tähdistöotteluun.
- To
SM-sarjassa vastaan SB-Pro ja Rangers
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue lähtee ensi lauantaina Helsingin Mosahallissa käytävään kauden kolmanteen SM-sarjan turnaukseen sarjataulukon kolmannelta sijalta. Vastaan asettuvat Indiansin kanssa tasapisteissä oleva SB-Pro, sekä vielä avausvoittoaan SM-sarjassa hakeva Kirkkonummi Rangers.