- To
Lauantaina Ouluun
Westend Indians pelaa runkosarjan viimeisen vierasottelun tulevana lauantaina Oulussa. Kauden pisin bussimatka on edessä, kun joukkue kohtaa Merikoski SBT:n Linnanmaan liikuntahallissa.
- To
SM-sarjan ennakko 24.2. Tapiola
Westend Indians järjestää sunnuntaina 24.2. kotiturnauksensa C-tyttöjen SM-sarjassa. Ottelut pelataan Tapiolan Urheiluhallilla. Päivän aikana pelataan neljä todella kovatasoista ottelua, Espooseen saapuu SM-sarjan neljä kärkijoukkuetta!
- To
Tiedote 18.2.2013
10.2.2013 Jyväskylässä pelatussa A-nuorten SM-sarjaottelussa on tapahtunut tilanne, jossa Indiansin pelaajalta on päätynyt nuuskaa kotijoukkueen pelaajan juomapulloon.
- To
Länsi-Suomen kierroksella
Indiansin C-tyttöjen kilpajoukkue vietti viikonlopun Suomen länsirannikolla. Lauantaina joukkue matkasi Turkuun jossa kohtasi harjoitusottelussa paikallisen Loiston ja Sticklinen yhdistetyn D-tyttöjen tähdistöjoukkueen. Sunnuntaina olivat vuorossa SM-sarjan pelit Uudessakaupungissa, vastassa KaPa-65 ja Koovee.
- To
Kauden ensimmäinen kotitappio
Westend Indians kärsi kauden ensimmäisen kotitappion sunnuntaina 17.2., kun sarjakolmonen ÅIF haki arvokkaan vierasvoiton Otahallilta. Ottelu eteni Indiansin avausosumasta huolimatta vieraiden käsikirjoituksen mukaan ja kun 50 minuuttia oli pelattu, taululla komeili ÅIF:n 2-8-vierasjohto. Indians nousi kaunistelemaan lukemia aina 6-8 asti, mutta pisteet matkasivat vieraiden mukana Sipooseen kahden maalin erolla.
- To
Tuplaviikonlopussa vastassa Steelers ja ÅIF
Westend Indiansin sarjapelit jatkuvat kahdella huippuottelulla, kun tuplaviikonloppuun Otahallille saapuvat vierasjoukkueet Steelers ja ÅIF. Lauantaina nähdään hämeenlinnalaisten kannalta kuoleman peli, sillä kolme pistettä liigakarsintapaikasta oleva Steelers on pakkovoiton edessä Heimon kotihallissa. Sipoolaisjoukkue ÅIF taistelee niin ikään liigakarsintapaikasta ja puolustaa sarjan kolmatta sijaa viikonlopun otteluissa.
Vanhemmat uutiset
- To
Kainulainen: ”Selvitetään, mitä meni vikaan”
Westend Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen johtaa joukkueensa maalipörssiä 14 täysosumallaan. Happeeta vastaan Kainulainen kirjautti tehot 1+1, mutta tehopisteet jäivät vieraiden parhaimmiston varjoon ja Happee haki 6-11-vierasvoiton Otahallilta sunnuntaina.
- To
Hyvä alku ei riittänyt Happeeta vastaan
Westend Indians avasi kevätkauden kotitappiolla, kun Happee haki vierasvoiton Otahallilta selkein lukemin. Avauserän jälkeen ottelua johtanut Indians ei pystynyt pitämään kärkijoukkuetta kurissa kolmea erää, vaan Happee kiri rinnalle ja lopulta voittoon lukemin 6-11.
- To
Sunnuntaina kotihallissa vastassa Happee
Westend Indians avaa kevätkauden kohtaamalla Happeen tulevana sunnuntaina kotihallissa. Syyskierroksella Indians haki vierasvoiton Jyväskylästä Markus Markkolan jatkoaikaosumalla. Otahalli on ollut vieraille vaikea paikka pelata ja kauden seitsemästä kotiottelusta Heimolla onkin peräti kuusi kotivoittoa.
- To
Josba myös toistamiseen parempi
Westend Indians matkasi lyhyen joulutauon jälkeen Josban vieraaksi Joensuuhun. Kaksi viikkoa aiemmin Espoosta jatkoaikavoiton hakenut Josba oli myös joukkueiden toisessa kohtaamisessa parempi osapuoli. Loppunumerot kirjattiin seurahistorian 600. liigaottelun pelanneen Josban eduksi 7-4 (1-2, 3-1,3-1).
- To
Lauantaina Joensuussa revanssin paikka
Westend Indians pelaa lauantaina Joensuussa, jossa vastaan asettuu kaksi viikkoa sitten Otahallilta jatkoaikavoiton hakenut Josba. Sarjataulukossa joukkueet ovat keskikastissa pisteen sisällä toisistaan, Indians kuudentena ja Josba seitsemäntenä.