
- To
Jälleen edessä tuplaviikonloppu, ÅIF ja FoSu
Westend Indians pelaa jälleen tulevana viikonloppuna kaksi ottelua, kun lauantaina joukkue matkaa ÅIF:n vieraaksi Sipooseen ja sunnuntain päiväpeliin Otahallille saapuu FoSu. Viime viikonlopun kahdesta ottelusta Indiansille plakkariin kauden suurinumeroisin voitto ja seuraavana päivänä ensimmäinen jatkoaikatappio. Sarjataulukossa Indians on pisteen ÅIF:aa perässä ja lauantaina haetaan asetelmia sarjan kärjen tuntumassa.

- To
SM-sarja alkaa
Westend Indiansin C98-poikien edustusjoukkue selvitti tiensä valtakunnalliseen SM-sarjaan. Ensimmäiset SM-sarjan pelit joukkue pelaa tulevana lauantaina Keiteleen liikuntahallissa. C2-poikien SM-sarja on jaettu Itä- ja Länsilohkoon ja molemmissa lohkoissa pelaa kahdeksan joukkuetta.

- To
Steelers vei jatkoajalla lukemin 7-6
Westend Indians ja Steelers kohtasivat ensimmäisen kierroksen ottelussa Iittalassa. Ottelu eteni maalien valossa Indiansin tahtiin puoliväliin asti, jonka jälkeen kolmen viikon tauolta palannut kotijoukkue alkoi osua punaisten väliin. Kahden aktiivisen joukkueen kohtaamisessa tempo oli aika-ajoin hyvä ja viimeisessä erässä kotijoukkue tuli kahdella osumalla tasoihin. Jatkoajalla Steelers niittasi kahden pisteen osuman ajassa 63.48. Loppunumerot 7-6.

- To
Selkeä 18-6 voitto Merikoskesta
Westend Indians sai lauantaina vieraita pohjoisesta, kun sarjanousija Merikoski SBT saapui joukkueiden kauden ensimmäiseen kohtaamiseen. Tasoero viime kauden liigakarsijan ja kakkosdivarista nousseen oululaisjoukkueen välillä oli selkeä. Ensimmäisen kympin jälkeen Indians iski maaleja tasatahtiin ja ottelu päättyi lopulta 18-6.

- To
Hyvästä taistelusta huolimatta tappio
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkue kärsi kauden kolmannen tappion, kun Happee nappasi pisteet jatkoaikavoitolla lukemin 3-2. Ottelu eteni tasaisesti, sillä maalittoman avauserän jälkeen 2. ja 3. erässä molemmat viimeistelivät kertaalleen. Jatkoajalla ensimmäiset vaihdot mentiin Indiansin hallinnassa, mutta Happee onnistui yllättämään kotijoukkueen puolustuksen ajassa 62.21.

- To
Ekroos ”Sunnuntaina kuuma ja fyysinen peli”
Indiansin vajaan kolmen viikon ottelutauoko sisälsi pelaajille myös viikon omatoimijakson. Joel Ekroos kertoo joukkueen treenanneen koko tauon aikana fysiikkaa normaalia kovemmin ja viime viikon irtiotto joukkueen yhteisiin tapahtumiin toi lisävirtaa alkavaan otteluruuhkaan.
Vanhemmat uutiset
- To
SM-pelit jatkuvat perjantaina 15.11 Porvoossa.
Vastassa PSS. Viimeksi voitimme Porvoolaiset selkeästi harjoitusottelussa. Miten mahtaa nyt käydä!? Peli alkaa klo 19.00 paikallista aikaa. Kaikki joukolla kannustamaan pojat voittoon!

- To
Ei mitään jakoa Turussa – TPS vei 8-2
Westend Indiansin ensimmäinen ottelu maaottelutauon jälkeen oli kuin sarja olisi alkanut uudelleen alusta. Indians oli maanantaina kaikilla osa-alueille TPS:aa jäljessä ja loppunumerot kirjattiin 8-2 turkulaisten hyväksi.

- To
Korpela ja Pekkarinen 98-tähdistöpeliin
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueesta on valittu kaksi pelaajaa 98-tyttöjen tähdistöotteluun.

- To
SM-sarjassa vastaan SB-Pro ja Rangers
Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue lähtee ensi lauantaina Helsingin Mosahallissa käytävään kauden kolmanteen SM-sarjan turnaukseen sarjataulukon kolmannelta sijalta. Vastaan asettuvat Indiansin kanssa tasapisteissä oleva SB-Pro, sekä vielä avausvoittoaan SM-sarjassa hakeva Kirkkonummi Rangers.
