- To
Heimon pelaajapolut takaavat laajan tarjonnan
Westend Indiansin A-C-ikäluokan pelaajapolkujen rakenteet ja määritelmät on päivitetty kauden 2012-2013 aikana. Pelaajapolkujen valmennussuunnitelmat on rakennettu pelaajan kehittymisen tueksi ja Indiansin tavoitteena on tarjota jokaiselle oman motivaation ja taitotason mukainen urheiluharrastus. Urheilutoiminnan lisäksi pelaajapolkujen perustana ovat sosiaaliset ja kasvatukselliset tavoitteet sekä vahvasti terveet elämäntavat.
- To
Tulevaisuuden Heimo
Westend Indians on yksi Suomen suurimmista salibandyseuroista ja Espoon suurimmista urheiluseuroista. Indiansin edustusjoukkueet pelaavat Suomen huipulla ja Indians on paikallisesti merkittävä liikuttaja kattavalla harraste- ja kerhotoiminnalla.
- To
Laakan toimesta kesälaitumille
Panokset olivat kovat heti ensimmäisessä matsissa ja niinhän siinä lopulta kävi, että RSS Laaka lähetti Inkkarit kesälomille. Taistelutta ei kuitenkaan antauduttu vaan kundit antoivat Mosan matolle kaikkensa, mutta vahvemmalle ei vaan pystytty mitään.
- To
Erä vei neljännen – Indians kesälomille
Westend Indiansin A-poikien edustusjoukkueen kausi päättyi puolivälierätappioon Tapanilan Erälle, kun Erä vei myös neljännen kohtaamisen. Lauantaina Otahallissa pelatussa ottelussa Indians oli selkä seinää vasten, kun joukkue oli kärsinyt keskiviikkona murskatappion Erälle ja helsinkiläiset johtivat ottelusarjaa 2-1. Lauantaina Indians sai vasta kolmannessa erässä pelin käyntiin, mutta loppukiri alkoi liian myöhään ja Erä kuittasi voiton lukemin 4-3.
- To
Ennakkoa viikonlopun playoff -karsintoihin
Viikonloppuna Mosalla Tapanilassa käydään karsinnat ja Inkkareiden ohella paikkaa kärkkyvät RSS Laaka Riihimäeltä, LeBa-96 Kontioniemeltä ja NSB Rovaniemeltä. Sunnuntaina yksi näistä nipuista pääsee pelaamaan ratkaisupelin Erää vastaan. Sen ottelun voittajalla on sitten paikka jo Suomen 8.parhaan jengin joukossa.
- To
SM-puolivälierät käynnistyy perjantaina
Westend Indiansin C98-poikien edustusjoukkue selvitti tiensä SM-pudotuspeleihin sijoittumalla itälohkon kolmanneksi. Puolivälierät käynnistyvät perjantaina Turussa, kun länsilohkon toiseksi sijoittunut TPS isännöi joukkueiden ensimmäistä kohtaamista.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo palasi kotivoittojen makuun – TPS nurin
Westend Indians palasi voitokkaasti maaottelutauolta, kun TPS kaatui kotihallissa lukemin 3-2. Indiansin edellinen kotivoitto oli joulukuun puolivälistä, joten kolmen kotitappion jälkeen paluu voittokantaan oli tärkeää. Pudotuspelitaiston kannalta Heimo nappasi äärimmäisen isot kaksi pistettä ja jatkaa sarjassa kuudentena.
- To
Lauantaina TiiPiillä vastassa TPS
Miesten Salibandyliiga jatkuu tulevana lauantaina, kun Otahallille saapuu TPS Turusta. Ensimmäisellä kierroksella vieraskaukalossa TPS:lle 8-2 hävinnyt Indians on tällä hetkellä sarjataulukossa kaksi pistettä turkulaisia edellä. Sarjan keskikastissa peräti kuusi joukkuetta on kolmen pisteen sisällä taistelemassa pudotuspelipaikoista.
- To
Ennakkolipunmyynti Espoon derbyyn 14.2.2014
Perjantaina helmikuun 14. päivänä pelataan Espoon salibandyhistorian toinen liigaderby, kun Heimon maille saapuu rakas paikallisvastustaja Esport Oilers. Ensimmäisessä kohtaamisessa Tapiolan UH:lla ottelua todisti täysi tupa ja tuolloin ottelu päättyi Oilersin 11-4 voittoon.
- To
Tasapeli ja pari tappiota Ruskeasuolla
Vaihtopenkillä ei maltettu istua vaan jännitettiin seisten
- To
SEURAAVA OTTELU LIVELÄHETYKSENÄ!
Pojat pelaavat Lappeenrannassa ensi tiistaina 5.2 ja vastassa NST, klo 18.30!
KATSO lähetystä täältä : http://m.youtube.com/watch?v=Q9m-gLXoidU