- To
Sievänen: ”Oltiin alussa vähän jäisiä”
Westend Indiansin kotitaika pitää, kun kauden viidestä ensimmäisestä kotipelistä on viisi voittoa. Keskiviikkona Heimon vieraana pelannut Koovee taipui lopulta yhden maalin erolla, kun Indians piti pisteet 6-5 voitolla. Ottelun toisessa erässä Heimon 2-2-tasoitusmaalin iski uran neljännellä liigaosumallaan Mikael Sievänen.
- To
Valtakunnallisten sarjojen tilannekatsaus
Westend Indiansin miesten ja naisten edustusjoukkueiden lisäksi valtakunnallisia sarjoja pelaavat A-, B- ja C1-pojat sekä C-tytöt. Tässä katsaus sarjojen tilanteisiin.
- To
Heimon kotitaika koetuksella keskiviikkona
Westend Indiansin Salibandyliigan kotiottelut jatkuvat tulevana keskiviikkona, kun Otahallille saapuu tamperelainen Koovee. Tähän mennessä yksikään joukkue ei ole onnistunut hakemaan ryöstöpisteitä Espoosta, sillä Heimon pistepotin viidestä voitosta neljä on alkukauden kotiotteluista.
- To
Lehkosuon maaleilla tappioputki poikki
Joukkue pystyi nihkeän esityksen jälkeen katkaisemaan neljän ottelun mittaisen tappioputkensa. Viime peleissä yskähdellyt YV rupesi edes jollain lailla toimimaan ja Lehkosuon tekemät maalit veivät lopulta Inkkarit karkuun.
- To
Seuraava ottelu : Classic – Indians 30.11.2013!
Peli pelataan marraskuun viimeisenä lauantaina Kaukajärvellä, Tampereella ja se alkaa klo 16.00.
- To
Indians voitti Espoo derbyn lukemin: Indians 5 – Oilers 4
Pelissä toistui (kuten usein on tapana) tuttu juoni. Pojat olivat pelin puolivälissä "varman tuntuisessa" johdossa 5-1. Siispä löysätään tahtia ja otetaan kaveri mukaan peliin. Lopussa oli jo hieman tuuriakin mukana, ettei Oilers olisi tasoittanut. Voitto kuitenkin kotiin! Kuusi viimeistä peliä = saldona 11 pistettä!! Hienoa!
Vanhemmat uutiset
- To
Tribe News – Syyskuu 2014
Westend Indiansilla on takana varsin värikäs syyskuu. Moni on ehtinyt bongata Heimon keltamustat logot niin Espoon kuin Helsingin puoleltakin eri tapahtumien merkeissä. Kausi 2014 - 2015 on polkaistu käyntiin varsin vauhdikkaasti koko Heimon osalta.
- To
Keskiviikkona vastassa Tapanilan Erä
Westend Indians kohtaa tulevana keskiviikkona Tapanilan Erän Energia-areenalla pelattavassa ottelussa. Erä on ehtinyt pelaamaan runkosarjan alkuun jo neljä ottelua ja haki avausvoittonsa sunnuntaina Seinäjoelta, kun Indians puolestaan on kahden ottelun jälkeen vielä ilman voittoa.
- To
Astala: ”Sinnepäin, silmät kiinni ja täysiä”
Westend Indiansin 17-vuotias hyökkääjä Aaro Astala iski uran ensimmäisen liigamaalin SSV:n verkkoon lauantaina. Viime keväänä A-nuorten SM-hopeajoukkueesta miesten edustusjoukkueeseen noussut Astala on päässyt kokemaan liigavauhdin pelatessaan Heimon kakkosketjussa yhdessä Mikael Sieväsen ja Samu Nikkisen kanssa.
- To
SSV piti pisteet Pasilassa
Westend Indians kohtasi kauden toisessa ottelussa helsinkiläisen SSV:n. Lauantaina Pasilan urheiluhallin reilu 500 hengen katsomo sai todistaa kotijoukkueen johtamaa maali-iloittelua, joka päättyi lopulta SSV:n 9-6 (4-2, 2-2, 3-2) voittoon.
- To
Lauantaina SSV:n vieraaksi Pasilaan
Westend Indians kohtaa lauantaina SSV:n Pasilassa kauden toisessa liigapelissä. Keskiviikkona sarjan tasapelillä Nokian KrP:ta vastaan aloittanut Indians hakee SSV:n tavoin avausvoittoa, sillä helsinkiläisillä on alla tappio SPV:lle ensimmäisestä pelistään.