- To
Meiltä kauden huonoin peli. Tappio Oilerssille 13-0.
Eipä tiedä missä poikien aatokset olivat mutta ei ainakaan pelissä. Viimeistely oli kuin wanhalla jääkiekkomaajoukkueella. Toki puolustukseksi pitää sanoa, että vastustajan mokke oli aivan huippuhuikeessa iskussa (torjunnat 25-27) mutta pienellä onnella ensimmäinen erä olisi voinut olla tasan 3-3 ja pelin luonne olisi ollut aivan toinen. Lisäksi Oilerssilla oli liikkeellä lähes parhaalla rosterillaan.
- To
Pallollinen peli uupui Joensuussa
Valmennus sai kundeihin hyvän taistelumoodin, mutta valitettavasti pääkopan pelilliset asiat jäivät taka-alalle. Sitä kautta Josba sai pallollisena otteen haltuun ja käyttivät tilanteen hyväksi.
- To
Koovee vei runkosarjan viimeisen ottelun
Westend Indians päätti runkosarjan 4-2-vierastappioon Tampereen Kooveelle. Indiansin tavoitteena ottelussa oli harjoitella jo tulevia pudotuspelejä varten, mutta joukkueen tahtotila ei riittänyt kurinalaiseen suoritukseen. Illan positiivisena asiana kuitenkin Heimon Tuomas Mustosen uran avausmaali Salibandyliigassa.
- To
Runkosarja päätökseen Tampereella
Miesten Salibandyliigan päätöskierros pelataan perjantaina 28.2. Westend Indiansin osalta runkosarja päättyy Kooveen vieraana Tampereella. Kummallakaan joukkueella ei ole ottelussa varsinaista tuloksellista panosta, mutta Indiansin tavoitteena on saada hyvä kenraali pudotuspeleihin ja Kooveella puolestaan päättää kausi onnistuneeseen suoritukseen.
- To
Pojat PlayOffseihin! Vastaan asettuu paikallisvastustajista todennäköisimmin joko Erä tai SSV!
Viimeinen ottelu OLS:sia vastaan on sijoituksen kannalta merkityksetön. Peleistä tulee tasaisia. Voitot-tappiot runkosarjassa: Erä 1-1 ja SSV 0-2. SSV:ltä emme siis vieneet pistettäkään mutta pienellä onnella olisimme voineet viedä vähintään toisen peleistä.
- To
Voitto Classicista 7-6!
Tunteiden vuoristorataa viikonloppuna! Eipä tiedä mitä keittoa Hannu oli pojille syöttänyt eilisen murskajaisten jälkeen mutta tänään marssi kentälle selvästi nälkäinen voittava joukkue! Sen näki heti pelin alkuminuuteilta lähtien. Syötöt osuivat lapoihin ja tilanteita luotiin enemmän kuin vieras. Ansaittu voitto!
Vanhemmat uutiset
- To
Vahva kolmas erä tasoitti otteluvoitot
Puolivälieräsarja jatkui eilen sunnuntaina kotiottelulla OLS:ia vastaan. Westend Indiansin A-junnuilla oli nyt iskun paikka tuoda ottelusarja tasoihin. Hyvin oli lopulta lauantain tappiosta sisuunnuttu ja lopulta matsi hoidettiin himaan.
- To
OLS vei ensimmäisen koitoksen
Puolivälierät pyörähtivät eilen lauantaina käyntiin Oulussa. Kotijoukkue oli askeleen pari edellä ja pitivät avausvoiton turvin kotiedun edelleen itsellään. Tänään illalla on heti Inkkareilla paikka tasoitukseen.
- To
Puolivälierät käyntiin
Niinhän siinä kävi, että Westend Indiansin A-junnut saavat vastaansa OLS:n Oulusta. Viime vuonna joukkueet kohtasivat finaalissa, jossa OLS oli vahvempi ja veivät mestaruuden. Nyt haetaan kuittia heti pudotuspelien alkuun.
- To
Viime viikonlopun maalikoosteet
Runkosarja päättyi Westend Indiansin A-junnujen osalta kahteen paikallispeliin. Lauantaina kaatui SSV ja sunnuntaina sai kyytiä vuorostaan Erä. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevan viikonlopun puolivälierien avausta vs OLS.
- To
Etelä-Suomen ykkönen!
Westend Indiansin B-tyttöjen edustusjoukkue on voittanut tyttöjen 1. divisioonan Etelä-Suomen lohkon. Joukkueen kausi jatkuu ensi viikonloppuna Turussa tyttöjen SM-sarjan playoff-karsinnoissa.