Vanhemmat uutiset

Tribe News – Joulukuu 2014

Westend Indiansin vuosi 2014 on saatu päätökseen. Takana on jälleen huikea salibandyvuosi ja on aika tehdä lyhyt katsaus siihen, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen vuoden aikana.

Mikko Laurikainen Indiansin urheilujohtajaksi

Westend Indiansin miesten liigajoukkueen päävalmentaja Mikko Laurikainen, 38, siirtyy kaudelle 2015-2016 seuran urheilujohtajan tehtäviin. Miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi nousee Stefan Korhonen, 37, apunaan lajivalmennuksessa Jussi Huovinen, 31, sekä kolmosvalmentajan roolissa Laurikainen.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina vastassa SSV

Miesten Salibandyliiga jatkuu Westend Indiansin osalta tulevana lauantaina, kun kotihalliin vastustajaksi saapuu helsinkiläinen SSV. Joukkueilla on alla pitkä tauko sarjapeleistä, sillä MM-kisojen vuoksi Indiansin edellinen ottelu on joulukuun alusta ja SSV:llä puolestaan marraskuun lopulta.

Tasapeli SSV:ta vastaan toi pisteen

Westend Indians ja SSV kohtasivat miesten salibandyliigan lauantai-illan ottelussa. Indians repäisi ensimmäisessä erässä 3-1 johtoaseman ja oli vielä viimeisen erän alussa 5-4 etumatkalla. SSV onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun viimeisellä minuutilla eikä jatkoaika tuonut ratkaisua joukkueiden välille, vaan pisteet tasattiin 5-5-tuloksella.

Maalikooste Espoon paikallistaistosta

Yli 12 minuuttia on koosteen kesto eikä ihme kun joukkueet niittasivat kokonaista 26 maalia. Inkkarit veivät ottelun murhaavin lukemin 19-7 (6-0,6-4.7-3).

Head partners of the Tribe

Scroll to Top