- To
Lauantaina kotihallissa SPV:n kaatoon
Miesten Salibandyliiga jatkuu Westend Indiansin osalta tulevana lauantaina, kun SPV saapuu Otahallille. Kuusi ottelua pelannut SPV on voittanut viidesti ja hävinnyt vain yhden alkukauden otteluistaan. Westend Indians lähtee otteluun sarjataulukon 11. sijalta, kun seitsemästä ottelusta plakkarissa on viisi pistettä.
- To
Heimon kotitaika pitää – Josba kaatui 7-6
Westend Indians jatkoi pisteiden keräämistä kotihallissa, kun Josba kaatui sunnuntaina lukemin 7-6. Kauden kolmesta pelatusta kotiottelusta Heimo on kerännyt viisi sarjapistettä. Josba jatkaa sarjassa ainoana joukkueena ilman pisteitä.
- To
PSS aiheutti kauden ensimmäisen tappion
Tiikerit olivat perjantaina myös kärsineet ensimmäisen tappion ja voitolla Inkkareilla olisi ollut sauma nousta sarjan kärkipaikalle. Porvoolaiset kuitenkin olivat terävämpiä ja fiksusti pelaamalla napsivat vieraspisteet tiukan taistelun jälkeen.
- To
Kauden kolmas kotiottelu sunnuntaina
Westend Indiansin kotiottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina. Kauden kolmannessa kotipelissä vastaan asettuu Joensuun Josba, joka on miesten Salibandyliigassa ainoana joukkueena ilman sarjapisteitä ennen viikonlopun otteluita. Heimolla on plakkarissa kolme pistettä kuuden ottelun jälkeen.
- To
Happee vei rautaisella viimeistelyllä 11-3
Westend Indians vieraili hallitsevan Suomen mestari Happeen kotiluolassa Jyväskylässä sunnuntai-iltana. Avauserän hallinnan jälkeen Indians sai oppitunnin viimeistelystä, kun Happee iski suvereenit lukemat taululle ja ottelu päättyi lopulta 11-3 (2-1,3-1,6-1).
- To
Maalikoosteet Oilers, OLS ja NST -peleistä
Joukkue pitää sarjataulukossa sijaa 2. kolmen kierroksen jälkeen. Otteluista on nyt saatu raapaistua kasaan maalikoosteet.
Vanhemmat uutiset
- To
Alueliigan piikkipaikalla jatketaan
SB Vantaa kaatui Energia Areenalla lukemin 7-3
- To
Jatkosarjan peleissä tehtiin maaleja
Jatkosarjan peleissä tehtiin maaleja mutta vastustaja teki enemmän
- To
Viikingit pöllytti Heimoa Pasilassa
Heimo käväisi Helsingissä pelaamassa Viikinkejä vastaan ottelun, josta ei juurikaan kerrottavaa jälkipolville jää. Lukemat 12-3 eivät jätä arvailujen varaan, kumpi ottelussa ansaitsi voittonsa.
- To
Heimo ja Viikingit taistelevat pisteistä
Tuplaviikonlopun toisessa ottelussa vastaan asettuu vieraskentällä Viikingit. Heimo voitti oman ottelunsa lauantaina Happeeta vastaan lukemin 9-3, kun taas Viikingit kompastuivat Oilersin vieraana tuloksella 4-3.
- To
Heimo murskasi Happeen
Heimo pelasi loistavan ottelun ja aiheutti Happeelle kauden toisen tappion. Koko joukkue pelasi täydellisellä peli-ilmeellä ja piti jyväskyläläisten hyökkäykset aisoissa, maalivahti Kirvesniemen toimiessa viimeisenä lukkona.