- To
Puputin hattutempulla voittoon
Westend Indiansin ja SSV:n välinen peli oli varsin sekaista tekemistä kumpaiseltakin leiriltä. Lopulta onnistuttiin kääntämään peli voitoksi ja tiedä sitten oliko ratkaisevaa Puputin hattutemppu, laajempi ratkaisijakaarti vai maalivahtipeli. Toisaalta väliäkös sillä, pääasia oli saada tärkeät pisteet himaan ja tyylipisteillä ei aina ole niin väliä.
- To
TPS oli vahvempi
Westend Indiansin A-junnut matkasivat eilen vieraspeliin Turkuun. Leaf-Areenalla pelattiin ihan vauhdikas peli, jossa kotijoukkue oli lopulta terävämpi maalipaikoissa ja nappasivat pari tärkeää pistettä sarjataulukkoon.
- To
Koovee haki pisteet Espoosta
Westend Indians ja Koovee taistelivat miesten Salibandyliigan sarjapisteistä keskiviikkona Espoossa. Vierasjoukkue Koovee aloitti ottelun vahvasti ja jo ennen ensimmäistä vitosta taululla komeili 0-2-vierasjohto. Indians kävi 4-3-johdossa ottelun puolivälissä, mutta pisteet ottelusta vei lopulta Koovee 5-7-vierasvoitolla.
- To
Keskiviikkona kotihallissa vastassa Koovee
Westend Indiansin kotiottelut jatkuvat, kun keskiviikkona Otahalliin saapuu Koovee. Kolmannessa peräkkäisessä keskiviikon kotiottelussa Heimo lähtee hakemaan kauden neljättä kotivoittoa.
- To
Hyvästä pelistä huolimatta 7-6 tappio Oulusta
Westend Indians pelasi sunnuntai-iltana Oulussa, kun OLS isännöi joukkueiden kauden ensimmäistä kohtaamista. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta ottelun alku oli täysin kotijoukkueen esitystä. Tämän jälkeen hallinta siirtyi Indiansille, mutta voittoon asti hyvät esitykset eivät tänään riittäneet. Lopputulos 7-6 (4-1, 2-4, 1-1).
- To
Heimo sunnuntaina Oulussa
Westend Indiansin ottelut miesten Salibandyliigassa jatkuvat sunnuntaina, kun joukkue matkaa Ouluun OLS:n vieraaksi. Tuplaviikonlopun kotonaan pelaava OLS kohtaa lauantaina NST:n, jolle Indians hävisi aiemmin tällä viikolla. Heimo lähtee hakemaan Oulusta kauden ensimmäisiä vieraspisteitä.
Vanhemmat uutiset
- To
Pudotuspelipaikka ratkeaa Seinäjoella
Viimeiset runkosarjan ottelut pelataan lauantaina. Heimo ja OLS taistelevat molemmat kahdeksannesta sijasta, mikä oikeuttaa pääsyyn pudotuspeleihin. Heimo kohtaa lauantaina SPV:n ja OLS Kooveen.
- To
Jatkoajan uhkapeli toi tärkeät kaksi pistettä
Nokialla nähtiin hyvin vähämaalinen ottelu, jossa puolustukset pelasivat maalivahtien ohella erinomaisesti. Tasainen ottelu ratkesi lopulta vasta jatkoajalla, kun Heimo haki tärkeitä voittoa ilman maalivahtia. Elintärkeät kaksi pistettä matkasivat Heimon mukana Espooseen lukemin 3-4.
- To
Heimo Kristittyjen Palloilijoiden vieraaksi
Kaksi peliä jäljellä ja neljä pistettä tarjolla. Heimo kohtaa runkosarjan toisiksi viimeisessä ottelussa Nokian KrP:n vieraissa. OLS on edelleen kahden pisteen karussa ja voitto olisi tiistai-illassa kairattava, jotta pudotuspelipaikka olisi vielä omissa käsissä.
- To
Arvokas vierasvoitto tuomisina Tampereelta
Heimo kävi ryöstämässä Tampereelta kaksi pistettä ja nousi runkosarjassa tasapisteisiin OLSin kanssa. Tilanne oli vielä tasan kolmannen erän alkaessa, mutta Heimon viimeisen erän alun pyrähdys riittivät tuomaan pisteet Espooseen lukemin 6-9.
- To
Heimo lähtee vuoren valloitukseen
Westend Indiansin loppukauden pelin henki on selvä: kolmesta ottelusta on pakko saalistaa kaksi pistettä enemmän kuin OLS. Päävalmentaja Stefan Korhonen niputtaa loppukauden tärkeimmät ottelut.