- To
Sekavan esityksen jälkeen voitto
Melkoista hullunmyllyä oli tänään vieraspelissä Lappeenrannassa. Kundit kuitenkin kokosivat itsensä hienosti toisen erän sekasotkun jälkeen ja lopulta hoidettiin tyylikkäästi vieraspisteet himaan.

- To
Keskiviikkona TPS:n kimppuun kotihallissa
Westend Indians ja TPS iskevät yhteen keskiviikkona Heimon kauden toisessa kotiottelussa. Kolme edellistä peliä vieraskaukalossa pelannut Indians lähtee hakemaan kauden avausvoittoa kotiyleisön edessä.

- To
Tule mukaan Heimon Syysleirille 16.-17.10.
Ilmoittautuminen Westend Indiansin Syysleirille on alkanut. Järjestämme liikunnallisen, salibandyyn painottuvan, Heimon Syysleirin koulujen syyslomalla 16-17.10.2014. Paikkoja leirille on rajoitetusti, joten toimi siis nopeasti ja ilmoittaudu mukaan!

- To
Ei pistettäkään Raumalta – SalBa vei 3-2
Westend Indians jäi vielä ilman kauden avausvoittoa, kun Rauman SalBa piti pisteet kotihallissaan seurahistorian ensimmäisellä liigavoitolla. Sunnuntain ottelussa Indians loi hyviä maalipaikkoja, mutta SalBa puolusti äärimmäisen kovalla asenteella voiton lukemin 3-2 (1-0,0-1,2-1).
- To
Tiivis puolustuspelaaminen toi pisteet
Kauden ensimmäinen kotipeli oli vuorossa tänään, kun vastaan asteli OLS. Viime kauden finalistien kohtaamisesta tuli tiukka vääntö, jossa maaleilla ei hirveästi herkuteltu. Siitäkin huolimatta taisto oli tuimaa ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.

- To
Sunnuntaina Raumalla vastassa SalBa
Miesten Salibandyliiga jatkuu Westend Indiansin osalta sunnuntaina vierasottelulla Rauman SalBaa vastaan. Molemmilla joukkueilla on takana kolme ottelua, ja kumpikin hakee sunnuntain ottelusta kauden avausvoittoa.
Vanhemmat uutiset


- To
E2-Sarjapeleissä paljon maaleja – päästettyjä ja tehtyjä
Sarjapelien syksyn viimeiset pelit pelattiin Campo-Sportissa.

- To
29.11 oli 02 poikien pelipäivä
Hyvä tempo pysyi yllä 02 poikien peliviikonlopussa.

- To
02 WI Black kevääksi eliittisarjaan
29.11 02 Indiansin vastuuturnauksessa reipasta meininkiä