Vanhemmat uutiset

Classic voitokas vuoden avausottelussa

Ennakkoluulottomasti pelannut Heimo ei päästänyt isäntiä helpolla. Classic pääsi neljän maalin karkuun ottelun puoliväliin paikkeilla, mutta Heimo kampesi itsensä vielä kahden maalin päähän. Loppukiri jäi kuitenkin lopulta vajaaksi ja näin ollen kotiin tuomisina nolla sarjapistettä.

Vuosi 2016 käyntiin Tampereella

Joulutauko on nyt pidetty ja Heimo palaa takaisin tositoimiin, kun joukkue matkustaa perjantaina Classicin vieraaksi Tampereelle. Heimo päätti viime vuoden kahden ottelun voittoputkessa ja hakee kolmatta peräkkäistä voittoaan kivikovan Classicin kustannuksella.

02 pojat Störressä

Upea reissu, vaikkei pokaaleja kotiin tuotukaan

Heimo toivottaa kaikille hyvää joulua!

Syyskausi 2015 on nyt takanapäin ja on aika rauhoittua joulun ajaksi. Haluamme kiittää kaikkia tänä vuonna toiminnassamme mukana olleita henkilöitä ja tukijoita. Ilman teitä, ei olisi meitä.

Heimo voitolla joululomille

Heimo otti avauserässä niskalenkin vierailija SalBasta, iskien viisi maalia. Näistä kaksi Heimo onnistui tekemään alivoimalla, eivätkä raumalaiset oikeastaan missään vaiheessa enää päässeet taistelemaan voitosta.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top