- To
Jatkaako Heimo nokialaisten ahdinkoa
Maaottelutauon jälkeen Heimo pääsee jälleen pelaamaan salibandyliigaa, kun Nokian KrP saapuu vieraaksi. Heimon edellinen kotiottelu TPS:ää vastaan päättyi tappioon ja joukkue yrittääkin nyt katkaista kolmen ottelun voitottoman putkensa.
- To
E2-Sarjapelit jatkuivat tappiolla ja voitolla
E2-Sarjapelit jatkuivat viikonloppuna Keravalla.
- To
Heimo odotetusti jatkoon Suomen Cupissa
Isänpäivänä pelatussa ottelussa Heimo ei antanut Pisaban yllättää vaan otti rutiinivoiton ja jatkaa Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle.
- To
Heimolle isänpäiväksi vieraita Pieksämäeltä
Sunnuntai-iltana Heimo pelaa jälleen Suomen Cupin ottelun. Cupin viidennellä kierroksella vastaan asettuu edellisen kierroksen tapaan kakkosdivisioonassa pelaava joukkue, kun Pieksämäen Salibandy matkustaa Espooseen Heimon vieraaksi.
- To
Oilers vahvempi paikalliskamppailussa
Esport Oilersin viisi maalia ja kolme vahvaa ylivoimaa toisessa erässä riittivät siivittämään Öljymiehet voittoon. Heimon kolmannen erän vahva pelaaminen ei lopulta riittänyt nousemaan tasoihin vaan pisteet jäivät saavuttamatta.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo tasapeliin Turussa
Heimo pääsee kotimatkalle Turusta yksi piste tuliaisina. Vahva toinen erä loi mahdollisuudet jopa voittoon, mutta lopulta TPS kiri tasoihin ja pisteet tasattiin lukemin 4-4.
- To
Tribe News – Talvi ja Kevät 2017
Tribe New kokoaa yhteen Heimon viime kuukausien tapahtumia ja kurkistaa hiukan lähitulevaisuuteenkin.
- To
Heimo matkaa Turkuun
Kaksi ottelua on runkosarjaa Heimon osalta jäljellä. Ylöspäin on vielä mahdollisuus nousta, mutta pudotuspeleistä ei Heimo voi enää pudota pois.
- To
Heimo panostaa henkiseen valmennukseen
Katja Pasanen (taustalla) liittyi kaudella 2016–2017 Heimon miesten valmennusrinkiin. Pasanen on aiemmin tehnyt töitä muun muassa lukuisien jääkiekkojoukkueiden kanssa (TPS, Jokipojat ja Peliitat edustusjoukkueet, Kärpät- ja HPK-juniorit sekä U16-juniorimaajoukkue ja Ilves Likkakiekko). Salibandyn parissa Pasanen on vaikuttanut SSV:n ja EräViikinkien juniorijoukkueiden taustajoukoissa.
- To
Heimolle iso voitto Kooveesta
Kahta tärkeää sarjapistettä metsästämään lähtenyt Heimo onnistui ryöstämään pisteet Kooveen kotikentällä. Jälleen taistelutahto ja palloton puolustuspeli olivat voiton avaimina Heimolle.