- To
Heimo niukkaan tappioon Tampereella
Heimo koki niukan ja karvaan tappion Tampereen Classicin vieraana, kun ensimmäinen erä koitui jälleen joukkueen Akilleen kantapääksi.
- To
Heimo hallitsevan mestarin vieraaksi
Tuplaviikonloppu täydentyy, kun Heimo kohtaa vieraskentällä Tampereen Classicin. Heimo hävisi perjantain ottelunsa TPS:lle ja yrittää kuitata tappionsa nyt Classicia vastaan.
- To
Heimo taipui TPS:lle
TPS karkasi avauserässä kahden maalin johtoon, eikä Heimo enää päässyt tasoihin. Kolmannen erä rynnistystä ei palkittu kuin yhdellä maalilla ja pisteet matkasivat Turkuun.
- To
Heimon maille vieraaksi TPS
Maaottelutauon jälkeen Heimo palaa tositoimiin kahden päivän ja kahden ottelun rupeamalla. Ensimmäisessä ottelussa vieraaksi saapuu TPS.
- To
D-Juniorit opettelevat joukkuepelin saloja
Salibandyn pelaajapolku jatkuu D-junioreissa vielä yhdessä tekemisen kautta. Juniorit osaavat jo hyvin perustaidot aina mailankäsittelystä maalintekoon. Mitä muuta Heimon D-juniori-ikäinen pelaaja oppii Heimossa?
Vanhemmat uutiset
- To
Maajoukkuenelikko palasi maalijuhlista arkeen
Salibandymaajoukkue palasi sunnuntai-iltana Tallinnasta kotimaahan hyvin sujuneen MM-karsintarupeaman jälkeen. Yhteensä 111 maalia viidessä ottelussa latonut Suomi ei joutunut kentällä koville, mutta reissu oli silti opettavainen Indiansin kvartetille.
- To
Kainulainen tarjoili seurakavereilleen maalit
Heimon maajoukkuekvartetti iski maalin mieheen keskiviikkona Tallinnassa, kun Suomi kukisti MM-karsintojen avauksessaan Puolan maalein 13–1. Korttiringistä illalla tavoitetut Valtteri Kainulainen, Aaro Astala ja Otto Lehkosuo olivat tyytyväisiä onnistumisistaan, vaikka vastustaja ei niin kova ollutkaan.
- To
Heimo tarjoili lauantai-illan huumaa SPV:lle
Heimon edustusjoukkue osoitti lauantaina, ettei syksyllä Seinäjoella nähty 14 maalin iltapuhde ollut sattumaa. Indians hyödynsi maalipaikkansa tehokkaasti ja voitti SPV:n komeasti 12–4. Pahiten vastustajaa kurittivat serkukset Aaro Astala (3+1) ja Otto Lehkosuo (1+4).
- To
Tilastot povaavat maaleja illan ottelussa
Tänä iltana Otahallissa kohtaavat Heimon edustusjoukkue ja SPV ovat peli-ideologialtaan hyvin erilaisia joukkueita. Tämä on johtanut usein siihen, että peleissä on nähty paljon maaleja. Tätä tukee myös vilkaisu tämän kauden sarjataulukkoon: Molemmat joukkueet ovat tehneet ja päästäneet pitkälti toista sataa maalia.
- To
Turussa tuttu tulos – Heimolle kaksi pinnaa
Heimon edustusjoukkue kävi keskiviikkona hakemassa Turusta kaksi maukasta sarjapinnaa. Kaksi erää loistavaa inkkarisäbää pelanneet vieraat joutuivat kuitenkin jättämään TPS:lle yhden pinnan, sillä voitto irtosi vasta voittolaukauskilpailun jälkeen.