- To
Lapsi-vanhempi-sähly on yhdessä tekemistä
Heimo tarjoaa mahdollisuuden myös lapsien vanhemmille olla osana lapsen harrastusta. Lapsi-vanhempi-sähly on oiva esimerkki siitä, miten yhdessä tekemisen riemu saa hymyn kasvoille.
- To
Heimo vahvan kolmannen erän ansiosta voittoon
Ottelu oli maalien merkeissä tasaisen kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmannessa erässä Heimo pisti kaasun pohjaan ja meni menojaan. Isot pisteet jäivät Espooseen voiton myötä.
- To
Näädät Heimon vieraaksi
Perjantai-illan ottelussa nähdään kuuma kamppailu Nokian KrP:n ja Heimon välillä, kun runkosarjan sijat 7. ja 8. kohtaavat. Aiempi ottelu päättyi Heimon 4-6 vierasvoittoon ja nälkäinen Heimo haluaa saalistaa ”Näädiltä” toiset kaksi pistettä.
- To
Monipuolisuus tärkeää Heimossa
Heimo on tehnyt pitkäjänteistä työtä salibandyn saralla ja päässyt yhdeksi Suomen suurimmista salibandyseuroista. Vaihtoehtoja on useita, jotka kattavat aina salibandystä polttopalloon.
- To
Taistelu jäi vajaaksi – Classic vei pisteet
Vuoden ensimmäisessä kotiottelu Heimo esiintyi erittäin pirteästi, mutta lopulta Classic käänsi ottelun voitokseen kolmannen erän kolmella ylivoimamaalilla.
- To
Classic vuoden ensimmäinen vieras Espoossa
Heimo saa vuoden ensimmäiseen kotiotteluunsa vierailijaksi hallitsevan mestarin, Classicin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli erittäin vähämaalinen ja tiukka, joten odotettavissa on jälleen kovaa kamppailua sarjapisteistä.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimon henki voitti materian avausottelussa
Kulunut sanonta ”vaikeuksien kautta voittoon” summaa hyvin edustusjoukkueen pudotuspeliavauksen keskiviikkona. Suurimman osan ottelusta ilman Valtteri Kainulaista ja Aaro Astalaa pelannut Heimo oli hetkittäin pinteessä, mutta voitti Santeri Toropaisen puolitoista minuuttia ennen loppua tykittämällä osumalla.
- To
Yleisömäärä kasvoi uusille sataluvuille
Otahallin Tiipii on tunnetusti Heimon koti ja tällä kaudella kotona on viihtynyt aiempaa useampi salibandyn ystävä. Edustusjoukkueen kotiotteluiden yleisökeskiarvo nimittäin nousi selvästi, vaikka tilastoista poistettaisiin Metro Areenan huikea derby.
- To
Jopa 11 Heimon pelaajaa teki ennätyspisteensä
Heimon edustusjoukkueen kausi runkosarjassa sujui pääosin hyvin. Kuudes sija on Indiansin historian paras Salibandyliigassa. Myös pelaajat nostivat selvästi tasoaan, mistä kertoo se, että peräti 11 heimolaista nakutti kauden aikana uuden piste-ennätyksenä.
- To
Heimo ja EräViikingit menevät heti asiaan
EräViikingeistä tulee Heimon liigahistorian toinen pudotuspelivastustaja. Helsinkiläinen fuusiojoukkue teki tämän odotetun valinnan Salibandyliigan tilaisuudessa maanantaina. Pääkaupunkiseudun derbyssä otetaan varaslähtö, sillä joukkueet aloittavat ottelusarjansa jo 14. maaliskuuta Vantaan Energia Areenalla ja pelaavat toisen kerran kaksi päivää myöhemmin Otahallissa.
- To
Heimo kohtaa puolivälierissä EräViikingit
EräViikingit valitsi puolivälierien vastustajakseen Westend Indiansin. Molemmat joukkueet voittivat ensimmäiset pelit vieraskentillä, joten otteluvoitot ovat nyt 1-1. Sarja jatkuu torstaina Energia Areenalla!