Vanhemmat uutiset

Otahallin vuoristoradalta kaksi pistettä

Heimo tarjosi Espoon perjantai-illassa yli 500-päiselle kotiyleisölle vuoristoratamaisen kokemuksen, jossa se kukisti TPS:n lopulta rankkareiden jälkeen 5–4. Varsinaisella peliajalla Indiansin maaleista vastasivat kaksi kertaa osunut Santeri Toropainen, Heikki Iiskola ja Valtteri Kainulainen.

Illalla Otahallissa: Pistepörssin kärkimies

Salibandyliigan pistepörssin kärkisija ei kovin usein ole ollut heimolaisten hallinnassa. Tänään Otahallissa pääsee kuitenkin katsomaan, jatkaako Heikki Iiskola, 19, hurjaa pistetahtiaan.

Huovinen: ”Jäimme yleisölle velkaa viimeksi”

Heimolaiset täyttävät Tiipiin pitkän tauon jälkeen perjantaina. Joukkueen tunnelmista kauden kolmannen kotiottelun alla kertoo tällä kertaa Jussi Huovinen, jonka valinta alle 16-vuotiaiden maajoukkueen luotsiksi kertoo osaltaan Westend Indiansin valmennusosaamisesta.

Heimosta Reilun kaupan kannatusseura

Westend Indians sai keväällä kunnian olla ensimmäinen suomalainen urheiluseura, jolle myönnettiin Reilun kaupan kannatusseuran arvonimi.

Happee nurin – Heimo hattukauppaan ja kotiin

Hattukauppojen auki pitäminen ei liene kannattavaa liiketoimintaa lauantai-iltaisin, mutta Jyväskylässä olisi tänään ollut myöhäisiä asiakkaita Espoosta. Heimo vieraili Salibandyliigaa puhtaalla pelillä johtaneen Happeen luona ja voitti 8–5.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top