- To
Classic yhden voiton päähän välieristä
Vierailija Classic karkasi avauserässä kolmen maalin johtoon, eikä Heimo enää onnistunut kampeamaan peliä tasoihin. Kolmen maalin erolla Classic myös voitti ottelun, pelin päättyessä 4-7.
- To
Tiipii tihkuu jälleen pudotuspelihuumaa
Heimon ja Classicin välisessä pudotuspelisarjassa on jo edetty neljänteen kamppailuun, joka pelataan keskiviikkona Tiipiillä. Classic johtaa sarjaa toistaiseksi voitoin 2-1.
- To
Classic vahvempi kolmannessa kohtaamisessa
Tällä kertaa ei kahden aiemman kamppailun tavoin peli ratkennut yhden maalin erolla, vaan Classic voitti kaikki kolme erää ja oli parempi lukemin 9-4.
- To
Tasavoitoissa kolmanteen peliin
Molemmat ovat napanneet pudotuspelisarjassa toistaiseksi yhdet vierasvoitot ennen sunnuntain kamppailua. Heimo lähtee toistamiseen hakemaan voittoa hallitsevan Suomen mestarin kotihallista.
- To
Classic tasoitti otteluvoitot
Ensimmäisen ottelun tapaan, oli toinenkin ottelu loppuun asti todella tasainen. Toisen erän voittaja kruunattiin tänäänkin koko ottelun voittajaksi, tällä kertaa lukemin 6-7. .
- To
Playoff-huumaa Tiipiillä
Kolmen vuoden tauon jälkeen Salibandyliigan pudotuspelejä pelataan jälleen Otaniemessä. Heimo kohtaa runkosarjan voittajan Classicin toisessa osaottelussa Tiipiillä.
Vanhemmat uutiset
- To
Kesäleireillä maisteltiin Reilun kaupan jätskiä
Inkkareiden kesäkuun kesäleireille osallistuneille lapsille ja nuorille järjestettiin tempaus yhdessä Heimon yhteistyökumppaneiden (K-Market Sorsakivi, K-Supermarket Aurora sekä K-Supermarket Merituuli & Reilu kauppa) kanssa ja yllätettiin leiriläiset herkutteluhetkellä.
- To
Kainulainen ja Kirvesniemi edustustehtävissä kesällä
Heimo harjoittelee päämäärätietoisesti jo ensi kautta ajatellen. Kahdella sen avainpelaajalla riittää kuitenkin harjoituskaudellakin tekemistä myös edustustehtävissä.
- To
SuperPark – Tervetuloa osaksi Heimoa!
Westend Indians ja SuperPark sopivat yhteistyöstä ja lasten liikuttamisesta.
- To
SuperPark – Tervetuloa osaksi Heimoa!
Westend Indians ja SuperPark sopivat yhteistyöstä ja lasten liikuttamisesta.
- To
Pelaajahaku A-D-ikäluokkien joukkueisiin
Westend Indiansin junioriedustusjoukkueet, kilpajoukkueet sekä D-ikäluokan Black-kilpajoukkueet rakennetaan huhtikuun ja toukokuun aikana. Kaikilla joukkueista kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua avoimiin harjoituksiin.