Vanhemmat uutiset

Mukaan 2006-2009-syntyneiden joukkueisiin?

Westend Indiansin 2006-2009-syntyneiden Black-, Yellow- ja tyttöjoukkueisiin mahtuu vielä pelaajia. Joukkueet harjoittelevat 2-3 kertaa viikossa ja Black-joukkueet osallistuvat sarjapeleihin.

Ottelutapahtuma on Heimon yhteinen ponnistus

Pelipäivä on juhlapäivä kaikille urheilun ystäville. Heimon tapauksessa se on myös työpäivä, mutta varsin mukava sellainen. Viihdyttävän urheilutapahtuman rakentamiseen osallistuu heimolaisia kaikista ikäluokista.

Derby huipensi syyskauden, todistukset jaettu

Espoon mahtava derby on nyt pelattu ja edustusjoukkueen syyskausi takana. Kauden ensimmäisen puoliskon 15 otteluun mahtui paljon onnistumisia, mutta parantamisen varaakin jäi. Tässä joulutodistuksessa käydään sanallisesti läpi kaikki syksyllä Indiansin paidassa Salibandyliigaa esiintyneet pelaajat.

Heimo kevätkauteen tehtävä mielessä

Heimon edustusjoukkueen vuosi alkaa vauhdilla. Otahallissa pelataan vuoden 2018 kahtena ensimmäisenä perjantaina. Tällä viikolla vieraaksi tulee Koovee ja viikkoa myöhemmin Happee. Samana viikonloppuna Indians matkaa vielä Raumalle, jossa se kohtaa sunnuntaina SalBan.

Kahdeksan kirous ei laskenut derbytunnelmaa

Nyt se on takana. Espoon jäähalliderby ja Westend Indiansin 25-vuotisjuhlaottelu pelattiin lähes 2700 katsojan edessä Metro Areenalla. Heimon kannalta tapahtuma oli upea, eikä tunnelmaa juuri latistanut edes 5–8-tappio Oilersille.

Head partners of the Tribe

Scroll to Top