- To
Laurikainen: Happeeta vastaan pitää parantaa
Heimon edustusjoukkueen kiireinen tammikuu jatkuu kahden ottelun viikolla. Perjantaina saadaan Otahalliin Happee ja sunnuntaina joukkue matkaa Raumalle SalBaa haastamaan.
- To
Kuuden pisteen Kainulainen kaatoi Kooveen
Heimon edustusjoukkueen startti vuoteen 2018 sujui tuloksen valossa hyvin. Westend Indians kukisti Otahallissa Kooveen maalein 9–5 ja säväytti etenkin erikoistilannepelaamisellaan. Joukkueen syömähampaana toimi kapteeni Valtteri Kainulainen, joka kokosi komeat pisteet 3+3.
- To
Otto Lehkosuo löysi tehopaketin itsestään
Yksi Heimon syyskauden onnistujista on eittämättä puolustaja Otto Lehkosuo, joka pisti jo kauden puolivälissä palasiksi aiemman piste-ennätyksensä. Uuden vuoden aattona 21 vuotta täyttänyt Lehkosuo on iskenyt tehot 9+7=16. Tehotilaston lukema +16 riittää puolustajien vertailussa aivan Salibandyliigan kärkisijoille.
- To
Mukaan 2006-2009-syntyneiden joukkueisiin?
Westend Indiansin 2006-2009-syntyneiden Black-, Yellow- ja tyttöjoukkueisiin mahtuu vielä pelaajia. Joukkueet harjoittelevat 2-3 kertaa viikossa ja Black-joukkueet osallistuvat sarjapeleihin.
- To
Ottelutapahtuma on Heimon yhteinen ponnistus
Pelipäivä on juhlapäivä kaikille urheilun ystäville. Heimon tapauksessa se on myös työpäivä, mutta varsin mukava sellainen. Viihdyttävän urheilutapahtuman rakentamiseen osallistuu heimolaisia kaikista ikäluokista.
- To
Derby huipensi syyskauden, todistukset jaettu
Espoon mahtava derby on nyt pelattu ja edustusjoukkueen syyskausi takana. Kauden ensimmäisen puoliskon 15 otteluun mahtui paljon onnistumisia, mutta parantamisen varaakin jäi. Tässä joulutodistuksessa käydään sanallisesti läpi kaikki syksyllä Indiansin paidassa Salibandyliigaa esiintyneet pelaajat.
Vanhemmat uutiset
- To
Espoon derbyhistoria on tasainen, jäähalli vielä voittamaton kanta Heimolle
Salibandyliigan Espoon derbyt ovat tavanneet olla runsasmaalisia ja aika usein myös tasaisia. Tosin sekä Heimo että Öljymiehet ovat onnistuneet takomaan myös murskalukemia rakasta naapuria vastaan. Perjantaina Metro Areenalla pelattava paikallismatsi on 12. kerta, kun joukkueet kohtaavat Salibandyliigassa.
- To
Heimon kotimaan kierros: Welhojen taika paljastui, myös Kuopiosta täydet pisteet
Westend Indians teki viikonloppuna onnistuneen rengasmatkan läpi Etelä-Suomen, kun se haki tärkeät kolmen pisteen voitot Porista ja Kuopiosta. Savon sydämessä voittoon riitti hyvä puolustuspeli. Welhojen taiat eivät tällä kertaa purreet, vaan Heimo pääsi kuittamaan Otahallin marraskuisen tappion ja jättämään kotijoukkueen kahteen maaliin. Loppulukemat Kuopio-hallissa kirjattiin 2–5.
- To
Heimon kotimaan kierros: Satakunnassa kaadettiin Karhut
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue kukisti lauantai-iltana Porissa paikalliset Karhut. Joukkuetta alkuviikosta piinannut flunssa-aalto oli helpottamaan päin, vaikka kapteeni Valtteri Kainulainen jouduttiinkin vielä liputtamaan pois kokoonpanosta alkulämmittelyn jälkeen. Karhut ei saanut Heimon ylivoimapeliä kuriin ja hävisi 3–7.
- To
Classic ja flunssa-aalto nujersivat Heimon
Kuumeen nostattanut viruspöpö häiritsi pahasti Westend Indiansin suoritusta keskiviikkona Salibandyliigan ottelussa Classicia vastaan. Kokoonpanosta puuttui useita avainpelaajia aina kapteeni Valtteri Kainulaisesta ja ykköskentällisen pakista Tuomas Harjulasta alkaen. Toki vastustajaltakin puuttui pistenikkari Eemeli Salin, mutta siitä huolimatta mestarit marssittivat Otahallin kaukaloon yhdeksän maailmanmestaria. Heimo pisti pystyyn urhean taistelun, mutta hävisi luvuin 2–10.
- To
Heimolla keskiviikkona mahdollisuus klassiseen urheilun sankaritarinaan
Westend Indians kohtaa keskiviikkona Otahallissa Tampereen Classicin ottelussa, jota haastavampaa on Salibandyliigan oloissa vaikea kuvitella. Vastustaja on vienyt näytöstyyliin kolme edellistä mestaruutta ja voittipa se hiljattain myös seurajoukkueiden Champions Cupin lähes samoilla elkeillä. Classicin riveissä on kymmenen tuoretta maailmanmestaria. Eikä tässä vielä kaikki: Heimo lähtee kamppailuun flunssa-aallon runtelemana.