- To
Heimon hieno kausi päättyi pettymykseen
Lujan tahdon sanotaan vievän läpi vaikka harmaasta kivestä. Aina sekään ei kuitenkaan riitä. Miesten edustusjoukkue halusi silmin nähden mitalin, mutta Nokian KrP voitti Salibandyliigan pronssiottelun kotiluolassaan Raholassa maalein 5–4.
- To
Heimolla ”ainutlaatuinen tilaisuus” pronssiin
Westend Indiansin miesten edustusjoukkue pelaa perjantaina seurahistorian ensimmäisestä aikuisten SM-mitalista. Pronssin ja etenkin erillisen pronssiottelun arvoa vähätellään toisinaan urheilupiireissä, mutta ei Tiipiillä. Heimo lähtee kukistamaan Nokian KrP:tä ”intoa puhkuen”.
- To
Tällainen oli Heimon kausi matsi matsilta
Westend Indians pelaa ensi perjantaina Salibandyliigan mitalista. Aikaisemmin parhaimillaan kahdeksanneksi sijoittunut Heimo kohtaa Nokian KrP:n pronssiottelussa Raholassa. Tässä artikkelissa käydään läpi nousujohteisen kauden kaikki liigamatsit, joista useampaa kelpaa muistella.
- To
Heimo taisteli – Kliininen Classic finaaliin
Suomen salibandykaukaloita ylivoimaisella tavalla hallitseva Classic oli oma tehokas itsensä maanantaina Otahallissa. Heimon miesten edustusjoukkue taisteli hurjalla asenteella, mutta ei kyennyt kukistamaan tamperelaisia. Näin välieräsarja katkesi neljännessä kamppailussa, jonka loppuluvuiksi repsahti tyly 5–12.
- To
Indians taistelee vielä, koko Heimo apuun!
Miesten edustusjoukkue ei onnistunut kolmannellakaan kerralla kukistamaan Classicia Salibandyliigan välierissä. Tamperelaisjoukkue voitti kotonaan 6–4 ja sysäsi espoolaiset kuilun partaalle. Heimon esityksessä oli kuitenkin niin paljon hyvää, että maanantaina Otahallissa taidetaan nähdä kotivoitto.
- To
Classicin tehokkuus liikaa, Heimo ei hellitä
Heimon miesten edustusjoukkue paransi pallollista peliään sitten Salibandyliigan välierien avausottelun. Se ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti Otahallissa torstai-iltana. Heimo kärsi 5–11-tappion Classicille, joka ratkaisi ottelun olemalla huipputehokas viimeistelyssä.
Vanhemmat uutiset
- To
Heimo haki vierasvoiton Sipoosta – Kirvesniemen kopit ja tulokkaiden maalivire ratkaisivat kaksijakoisen kamppailun
Westend Indians haki pyhäinpäivänä kolme Salibandyliigan sarjapistettä ja cupin jatkopaikan Sipoosta. Vaikka kotijoukkue ÅIF sai nöyrtyä maalein 1–7, näki Heimon vastuuvalmentaja Petri Timonen otteissa parantamisen varaa.
- To
Hiawatha-rahastosta tukea harrastustoimintaan
Heimo auttaa yhteistyökumppaneidensa avustuksella tukea tarvitsevia.
- To
Espoon Derby joulukuussa Metro Areenalla
Heimo kohtaa juuri ennen joulunpyhiä Salibandyliigan runkosarjan ottelussa paikallisvastustaja Esport Oilersin Metro Areenalla.
- To
Sirkus saapuu Otahallille sunnuntaina 24.11.
Heimo & Linnanmäen Sirkuskoulu ylpeänä esittää: Sirkusottelu Westend Indians vs OLS (Oulu). Laadukkaan liigaottelun lisäksi tarjolla on viihdettä koko perheelle!
- To
Heimon puskuri kesti Steelersin loppukirin – ”Viimeistely ei ollut timanttista”
Vaikka Salibandyliiga on tietyllä tavalla melko tasaväkinen sarja, on tällä kaudella ollut nähtävissä tietty kahtiajako. Viime keväänä pudotuspelien ulkopuolelle jääneet joukkueet eivät olleet onnistuneet voittamaan loppupeleissä esiintyneitä porukoita ennen perjantain kierrosta.