Tiipii tihkuu jälleen pudotuspelihuumaa
Heimon ja Classicin välisessä pudotuspelisarjassa on jo edetty neljänteen kamppailuun, joka pelataan keskiviikkona Tiipiillä. Classic johtaa sarjaa toistaiseksi voitoin 2-1.
Heimon ja Classicin välisessä pudotuspelisarjassa on jo edetty neljänteen kamppailuun, joka pelataan keskiviikkona Tiipiillä. Classic johtaa sarjaa toistaiseksi voitoin 2-1.
Tällä kertaa ei kahden aiemman kamppailun tavoin peli ratkennut yhden maalin erolla, vaan Classic voitti kaikki kolme erää ja oli parempi lukemin 9-4.
Molemmat ovat napanneet pudotuspelisarjassa toistaiseksi yhdet vierasvoitot ennen sunnuntain kamppailua. Heimo lähtee toistamiseen hakemaan voittoa hallitsevan Suomen mestarin kotihallista.
Ensimmäisen ottelun tapaan, oli toinenkin ottelu loppuun asti todella tasainen. Toisen erän voittaja kruunattiin tänäänkin koko ottelun voittajaksi, tällä kertaa lukemin 6-7. .
Kolmen vuoden tauon jälkeen Salibandyliigan pudotuspelejä pelataan jälleen Otaniemessä. Heimo kohtaa runkosarjan voittajan Classicin toisessa osaottelussa Tiipiillä.
Heimo kävi ottamassa todella kovan päänahan Tampereella, kun Classic kaatui viime minuutin maalilla lukemin 8-9.
Taistelu Suomenmestaruudesta pyörähtää toden teolla käyntiin, kun Heimo matkaa Tampereen runkosarjan voittajan Classicin vieraaksi pudotuspelien avauskierroksella.
Matka Ouluun ei tuottanut lisäpisteitä Salibandyliigan runkosarjan viimeisellä kierroksella. OLS oli kotonaan parempi lukemin 8-5
Runkosarjan viimeinen koitos käydään Oulussa, kun vastaan asettuu OLS. Molemmilla on vielä pieniä panoksia pelissä, mutta pudotuspelipaikkoihin ottelulla ei ole enää vaikutusta.
Mikko ”Kuula” Laurikainen palaa takaisin Heimon miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Laurikainen toimi Heimon päävalmentajana edellisen kerran kaudella 2014–2015, jolloin hän johdatti joukkueen pudotuspeleihin. Kakkosvalmentajana jatkaa Jussi Huovinen.