heimo

heimo

Heimon viralliset pikkujoulut 13.12.2013

Tunnetko kuuluvasi Heimoon? Haluaisitko kuulua Heimoon? Mikä on Heimo? Ketkä kaikki kuuluvat Heimoon? Westend Indians viettää 21-vuotispäivää sekä Heimon pikkujouluja perjantaina 13.12. pelattavan Erä-ottelun yhteydessä. Tervetuloa mukaan!

heimo

Ekalla kympillä hävittiin peli

Eilen vuorossa ensimmäisen SM-sarjan puolikkaan viimeinen peli Josbaa vastaan. Nyt on plakkarissa 11 matsia ja toiset 11 jäljellä. Pisteitä on vielä paljon jaossa, mutta ei mietitä niitä liikaa vaan pidetään focus omassa tekemisessä ja keskitytään täysillä hiomaan omat kuviot kuntoon.

heimo

Korpela&Pekkarinen loistivat tähdistöpelissä

Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkueesta 1998-syntyneiden tyttöjen pelaajapolun tähdistöotteluun valitut hyökkääjä Susanna Korpela ja maalivahti Satu Pekkarinen onnistuivat erinomaisesti ikäluokkansa huippujen kohtaamisessa.

heimo

Indians – Oilers 9-11

Oilers oli piirun verran vahvempi tiukassa ja maalirikkaassa ottelussa. Ottelun hahmona hääri Riku ja ykköskenttä, joka vastasi joukkueen kaikista maaleista.

heimo

Pitkästä aikaa tappio

Vähän reilu kahdeksan viikkoa sitten jannut viimeksi kärsi tappion. Jos aika oli nyt hävitä, niin ei varmaankaan huonolle joukkueelle. Väkivahva Classic vei ja Inkkarit vikisi, varsinkin toisessa erässä. Pelilukemat 6-1.

Scroll to Top