Heimo käynnistää uuden perheille suunnatun peli- ja e-urheiluharrastuksen Otahallin pelitilassa. Ryhmän toiminta alkoi tiistaina 17.3.2026, ja sitä järjestetään jatkossa viikoittain tiistaisin klo 19.00–20.30.
Harrastuksen tavoitteena on tarjota nuorille ja vanhemmille yhteinen, matalan kynnyksen tapa viettää aikaa pelien parissa. Samalla toiminta antaa mahdollisuuden tutustua nuorten pelikulttuuriin ja rakentaa yhteistä tekemistä arjen keskelle. Kyseinen ryhmä on osa Espoon kaupungin E-urheilun harrastuspolku –hanketta, jossa kehitetään nuorille turvallisia ja ohjattuja mahdollisuuksia harrastaa e-urheilua sekä yhdistetään pelaaminen, liikunta ja hyvinvointi.
Kiinnostus toimintaa kohtaan on ollut suurta, sillä ensimmäinen ryhmä täyttyi nopeasti. Tämä kertoo selkeästä tarpeesta yhteiselle peli- ja e-urheiluharrastukselle, ja tavoitteena onkin lisätä vastaavia ryhmiä tulevaisuudessa.
Otahallin pelitila tarjoaa monipuoliset puitteet yhteiseen harrastamiseen. Käytössä on 15 kilpapelitietokonetta, PlayStation 5 -pelikonsoleita sekä liikunnallista tekemistä tarjoava peliseinä ja biljardipöytä. Pelaamisen ohella osallistujilla on mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa myös pelaamiseen liittyvistä teemoista, kuten hyvinvoinnista, pelisäännöistä ja tasapainoisesta arjesta. Lisäksi Microsoft tukee toimintaa tarjoamalla ryhmän käyttöön Xbox Game Pass -palvelun, joka mahdollistaa monipuolisen pelivalikoiman perheiden yhteisiin pelihetkiin.
– Haluamme tarjota perheille turvallisen ympäristön, jossa voidaan viettää aikaa yhdessä ja samalla oppia uutta pelikulttuurista. Parhaimmillaan tämä on yhteinen harrastus, joka yhdistää nuoria ja vanhempia, kertoo Heimon e-urheilun yhteisöpäällikkö Miika Pulkkinen.
Toiminta on suunnattu yläkouluikäisille nuorille ja heidän huoltajilleen, eikä aiempaa pelikokemusta tarvita. Mukaan voi tulla rennolla otteella kokeilemaan ja löytämään uuden yhteisen harrastuksen.
Perheiden yhteinen peli- ja e-urheiluharrastus tarjoaa uudenlaisen tavan vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tuoda pelaaminen luontevaksi osaksi koko perheen arkea.
Lisää Heimon e-urheilutoiminnasta tästä.
Pelitilan varaustiedustelut sekä tiedustelut tulevia toimintoja kohtaan: miika.pulkkinen@heimo.fi