Westend Indians tunnetaan salibandyväen keskuudessa ja yleisemminkin Heimona. Yhteisöllisyyttä henkivä lempinimi kertoo osaltaan siitä perinteestä, jota Matti Virtanen tehtävässään vaalii ja levittää.

Heimon eri lajeja ja niiden yhteisöpäällikköjä esittelevässä juttusarjassa on nyt vuorossa salibandy, jonka ympärille seura on synnyttänyt aitoa urheilukulttuuuria ja kohtaamisia vuosikymmenten ajan.

Salibandyn yhteisöpäälliköksi nimetty Virtanen tuli seuraan 1,5 vuotta sitten. Hän on toiminut muun muassa tyttöjoukkueiden valmennuspäällikkönä sekä valmennuskoulutuksessa.

Isossa seurassa toimiminen on opettanut Virtaselle huomaamaan mahdollisuuksia, joita yhteen hiileen puhaltava organisaatio ympärillä tarjoaa.

– Pitää löytää tarttumapinnan, missä yhteistyötä kannattaa tehdä.

Hyvä esimerkki tällaisesta on joukkuegymi, Otahallin monitoimitilan kulmaan rakennettu kuntosali, joka on Heimon eri ryhmien käytössä.

Muiden lajien yhteisöpäälliköiden kanssa on tarkoitus pitää tiiviisti yhteyttä.

– Arki on joukkueilla omassa tekemisissä, mutta pitämällä suunnitelmallisesti ja systemaattisesti yhteyttä toisiin löytyy synergiaa, Virtanen totesi.

– Näissä palavereissa saatetaan huomata vaikkapa se, että meiltä puuttuu juomapulloja ja jalkapallolla on sama juttu. Kannattaa tilata yhdessä, niin saadaan halvemmalla.

Rahan säästäminen on konkreettinen esimerkki hyödyistä, joita joukkovoima tuo muassaan. Mitalin kääntöpuoli on taas se, että kun porukkaa on paljon, syntyy myös yhteentörmäyksiä.

– Salibandyn puolella meillä on tässä oppimista. On totuttu siihen, että ollaan se ainoa, mutta nyt on muitakin käyttäjiä hallissa.

Sopu sijaa antaa, totesi jo vanha kansa. Aitoa yhteisöllisyyttä synnyttämällä kehittyy samalla kulttuuria, jossa toiset ovat mahdollisuus oppia ennemmin kuin uhka ja häiriötekijä.

Useiden satojen harrastajien seurassa on paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia sitoutumisen asteita. Mielekästä kuntoliikuntaa kaipaava keski-ikäinen, kaverien kanssa pelaamisesta nauttiva juniori ja tavoitteellisesti urheileva liigapelaaja odottavat seurayhteisöltään aivan eri asioita.

– On hyvä, että ihmiset pystyisivät näkemään oman toimintansa yli, Virtanen mietti.

Yhteisössä toimiminen edellyttääkin kykyä nähdä kokonaisuuksia. Treenivuoron peruminen salissa pidettävien ylioppilaskirjoitusten vuoksi kismittää, kun juuri kaipaisi hikeä pintaan. Seuran mahdollisuudet järjestää korvaava vuoro ovat kuitenkin usein rajalliset.

Toisaalta isosta seurasta ja huipulla pelaavasta edustusjoukkueesta on paljon iloakin. Tällä kaudella Heimon aikuisjoukkueissa pelaavat saivat kausikortin F-liigan kotiotteluihin.

Malli hyödyttää kaikkia, sillä täydempi katsomo näyttää hyvältä ja harrastajat kokevat saavansa vastinetta rahalleen. Heimon ottelutapahtuma on viihdyttyvä hiottu kokonaisuus, jota kelpaa esitellä.

– Tulee tunne, että tähän joukkoon kuulumisesta saa etua. Voihan siellä joku syttyä ja alkaa käydä matseissa uudemmankin kerran. Läpyjonoon nyt ei välttämättä juosta, Virtanen naurahti.

Niinpä, se läpyjono! Oivallinen symboli yhteisöllisyydelle ja Heimon hengelle kaikessa spontaaniudessaan. Tunteiden näyttäminen on sallittu ja erittäin tervetullut merkki ryhmäänkuulumisesta.

Samaan aikaan organisaation tasolla tarvitaan kykyä ennakoida ja sopia. Matti Virtanen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa valmennuspäälliköiden kanssa. Tavoitteena on parantaa seuran urheilijoiden arjen ja harjoittelun laatua.

– Ripaus suunnitelmallisuutta rakentaa yhteisöä hän totesi.

Konkreettinen todistus tästä on nuorimpien junioreiden treeniaikataulujen järjestely. Joukkueiden harjoitukset on keskitetty samalle päivälle Otahallin monitoimitilaan. Näin eri pelaajat, taustat ja tukijoukot kohtaavat toisiaan väkisinkin.

– Joukkueita perustettaessa pyritään antamaan mahdollisimman monelle roolia, samalla tehtävänimikkeellä voi olla useampi huoltaja. Näin mahdollisimman moni tuntee olevansa mukana, eikä kukaan toisaalta väsy työmääräänsä. Ryhmän aikuiset oppivat myös tuntemaan toisiaan, Virtanen kuvaili.

Hänen mukaansa tällainen alkusysäys riittää. Näin toimimalla 13–14-vuotiaissa joukkueet alkavat toimia pitkälti omalla painollaan eräänlaisena miniyhteisöinä isomman Heimo-yhteisön sisällä.

Yhteisöllisyyttä hienoimmillaan ovat seuran juniorien ja huippupelaajien kohtaamiset. Kuten läpyjono osoittaa, on tämä asia ollut Heimossa aina tikissä.

– Edustusjoukkue harjoittelee Otahallilla, ja siellä he ovat muiden joukossa kaukalon laidalla ja koppikäytävällä. Junnupelaaja voi helposti mennä juttelemaan ja kysyä vaikka, että miksi pelaat tuonvärisellä lavalla, Virtanen kuvaili Heimon treeniarkea.

– Homma on välitöntä ja aitoa. Voisin kuvitella, että monessa muussa paikassa edustusjoukkue jää etäiseksi ja kaukaiseksi.

Läpän- ja läpynheitto esikuvien kanssa on sellaista toimintaa, jota sopisi monistettavan läpi yhteisöjen ja yhteiskunnan. Ympärillä pörräävää lapsimassaa tervehditään, eikä heitä paeta suljettujen ovien taakse.

Matti Virtanen on samaa mieltä.

– Tästä positiivinen haaste muille lajeille ja yhteisöille: Miten luodaan sellainen välitön ilmapiiri, johon pääsee helposti mukaan?