Heimon taival kohti Kansallista Ykköstä jatkuu karsintojen toisessa vaiheessa – ”Meillä on tulevaan peliin tasan yksi tavoite, ja se on voittaa”

F.C. Heimon naisten joukkueen taival kohti Kansallista Ykköstä huipentuu lauantaina Leppävaarassa pelattavaan karsintojen toiseen osaotteluun. Avausosa VPS:ää vastaan päättyi viime lauantaina Vaasassa tasatulokseen 2–2, joten lähtökohdat ratkaisevaan kohtaamiseen ovat jännittävät.

Heimo eteni karsintojen toiseen vaiheeseen kaatamalla SJK ensimmäisellä kierroksella. VPS puolestaan selvitti tiensä jatkoon voittamalla Ilveksen. Vaasan Lemonsoft Stadionilla pelattu avausosa tarjosi vauhtia, maalipaikkoja ja käänteitä.

Heimo aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi johtoon jo 10. minuutilla, kun Pinja Niemeläinen katkaisi vastustajan syötön ja nosti pallon varmasti maalivahdin yli. Joukkueen vahva ote jatkui, ja 36. minuutilla kapteeni Saima Ojala kasvatti johdon kahteen maaliin.

Heimon korkea prässi tuotti lisää maalipaikkoja, mutta VPS onnistui kaventamaan lukemat 1–2 ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Toisen puoliajan alussa kotijoukkue oli lähellä tasoitusta pallon osuessa ylärimaan. Ottelun loppua kohden pelin painopiste kääntyi yhä enemmän VPS suuntaan, ja lopulta kotijoukkue tasoitti ottelun vapaapotkusta aivan loppuminuuteilla.

Heimon päävalmentaja Jussi Ikonen näki joukkueensa esityksessä paljon hyvää. Erityisesti ottelun ensimmäiset 65–70 minuuttia vastasivat pitkälti sitä, mitä joukkue oli ennen ottelua tavoitellut.

– Viime lauantaina VPS:ää vastaan vieraissa olimme hyviä ensimmäiset 65–70 minuuttia. Saimme luotua hyvän määrän maalipaikkoja, puolustimme todella tunnollisesti ja pelin kuva oli pitkälti sellainen kuin etukäteen ajattelimme.

Ottelun viimeinen 20-minuuttinen oli kuitenkin haastava. Heimo ei enää pystynyt hyökkäämään yhtä kontrolloidusti, vaan joutui puolustamaan pitkiä jaksoja. Tasoitus syntyi lopulta VPS vapaapotkusta aivan ottelun lopussa. Ikonen on silti tyytyväinen joukkueensa työmäärään ja sitoutumiseen.

– Olen todella ylpeä siitä työmäärästä ja sitoutumisesta, jota tytöt osoittivat. Parannettavaa toki jäi, se on selvä asia. Niitä asioita laitamme nyt kuntoon tämän viikon aikana.

Tasapeli vieraskentällä jättää kaikki mahdollisuudet auki ennen ratkaisevaa kotiottelua. VPS ei ole hävinnyt otteluakaan kuluvan kauden aikana, mikä tekee tuloksesta Ikosen mukaan arvokkaan.

– 2–2-lopputulokseen vieraskentällä joukkuetta vastaan, joka ei ole hävinnyt peliäkään tällä kaudella, ei voi olla kovin pettynyt.

– Pääsemme pelaamaan otteluparin toisen ottelun kotikentällä. Tuttu ympäristö, tutut pelipäivän rutiinit ja toivottavasti paljon porukkaa kannustamassa! Meillä on tulevaan peliin tasan yksi tavoite, ja se on voittaa, Ikonen painottaa.

Otteluparin toinen osa lauantaina 17. lokakuuta Leppävaaran urheilupuistossa tekonurmella 1 kello 16. Otteluparin voittaja varmistaa paikkansa Kansallisessa Ykkösessä. Tervetuloa huutamaan Heimo voittoon!

Scroll to Top