Salibandyn F-liiga palaa perjantaina MM-kisatauolta ja millä tavalla! Westend Indians ja Esport Oilers kohtaavat Otahallin Tiipiissä kauden toisessa Espoon derbyssä.
Kummassakin joukkueessa on useampi tuore maailmanmestari. Derby onkin hieno tilaisuus tulla paitsi katsomaan huippusalibandyä niin myös osoittaa suosiota sunnuntain ikimuistoiseen finaaliin huipentuneiden kisojen sankareille.
Heimosta Malmössä kultaa huuhtoivat puolustajat Otto Lehkosuo ja Jere Niemelä sekä maajoukkueen valmennusryhmään kuuluneet Antti Vartiainen ja Jarno Ihme.
Jo kaksissa edellisissäkin MM-kisoissa pelannut Lehkosuo muistutti, että puolentoista viikon turnaus on pitkän projektin päätös, vaikka kaikki tiivistyikin kärjistäen muutamaan sekuntiin.
– Koko tämän parin vuoden ajan on ollut hyvä, avoin ja turvallinen ilmapiiri joukkueessa. Kaikilla on siellä hyvä olla. Pitkään sitä on rakennettu, ei sellainen ilmapiiri yhdessä päivässä tule, Ode taustoitti maajoukkueen henkeä, jonka pilkahtelu varmasti välittyi television välityksellä koti-Suomeen.
Hän pelasi Suomen loistavan ykköskentällisen puolustajana parinaan jatkoaikamaalilla mestaruuden tuonut Miska Mäkinen.
Heidän edessään MM-kisoissa pelannut hyökkäysketju Aaro Astala – Justus Kainulainen – Heikki Iiskola on Lehkosuolle hyvin tuttu varsinkin laitahyökkääjien osalta.
Lehkosuo ja Astala ovat tunnetusti keskenään serkukset. Aivan pienestä pitäen toisensa tunteneet kaverukset siirtyivät yhdessä Heimoon nuorella iällä kaudelle 2013–14. Pari vuotta nuorempi Iiskola seurasi peräsi myöhemmin.
Heimon tarjoama kehityspolku oli ilmeisen toimiva, sillä trio teki läpimurtonsa liigan huipulle juuri keltamustissa. Esimerkiksi kaudella 2017–18 he takoivat 26 ottelun runkosarjassa yhteensä hulppeat 113 tehopistettä.
Myös Miska Mäkinen pelasi Heimossa kauden 2016–17. Hän ponnisti salibandyn huipulle samoilta nurkilta kuin Lehkosuo ja Astala. Matka Malmöhön alkoi Länsi-Pakilan pihapeleistä ja eteni niistä Pakilan Visan C-poikien mestaruusjoukkueeseen yli 13 vuotta sitten ennen kuin tiet erkanivat yhdistyäkseen Heimossa ja nyt siis maajoukkueessa.
– Hauska oli poikien kanssa vetää samassa kentällisesssä. Aika pitkä pätkä ollaan noiden kundien kanssa kuljettu, Lehkosuo sanoi.
Eikä tässä vielä kaikki. Listaus jatkuu edelleen kuin luettaisiin maajoukkueen kokoonpanoa.
– Myös Heikki Iiskola oli mukana samoissa pihapeleissä, ja samoin Markus Laakso on ollut silloin pelaamassa meidän kanssamme. Aika siistiä oli tuollainen lisäjuttu vielä tähän, että samassa kentällisessä vedettiin tuolla.
Oilersin maalivahti Laakso tuli tolppien väliin kesken MM-loppuottelun ja piti maalinsa puhtaana. Mäkisen iskiessä jatkoaikamaalin Iiskolan syötöstä kaukalossa olleista kuudesta suomalaisesta viisi oli näin ollen samaa Pakilan porukkaa. Heistä neljä siis pelasi Heimon keltamustissa kaudella 2016–17.
Ainoastaan hieman muita nuorempi Justus Kainulainen Hollolasta hioi lajitaitonsa muualla kuin pakilalaisella pihatiellä ja espoolaisilla hallivuoroilla.
Porukka kokoontuu taas perjantaina, mutta tällä kerralla paidat ovat erivärisiä. Mäkinen pelaa tosin tätä nykyä Sveitsissä, ja Iiskola parantelee murtunutta kättään.
Derbyssä nähtäneen silti pelillä viisi naailmanmestaria sekä tietenkin iskukykyinen Heimo, joka havittelee revanssia syksyn kitkerästä tappiosta.
– Vielä ei ole katse siirtynyt derbyyn, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa palataan taas arkeen ja elämään kiinni. Ehdottomasti voittoa lähdetään hakemaan. Derbyt on aina siistejä, kiva päästä pelaamaan se perjantaina, Lehkosuo tunnelmoi.
HEIMO–Oilers perjantaina 20. joulukuuta kello 18:30 Otahallin Tiipiissä. Kaikki mukaan! Liput ennakkoon Tiketistä.