Author name: pilar

heimo

SM-sarjan kärkikaksikko vastaan Leppävaarassa

C-Tyttöjen SM-sarja jatkuu tulevana sunnuntaina Westend Indiansin vastuuturnauksella Leppävaaran liikuntahallilla. Turnauksen ohjelmassa on kymmenen kovatasoista kamppailua. Indians saa vastaansa aamun ensimmäisessä ottelussa PSS:n klo 9:45 ja illan viimeisessä kamppailussa Pirkkalan Pirkat klo 19:30.

miehet-edustus

Keskiviikkona sarjajohtajan vieraaksi

Westend Indians kohtaa keskiviikkona sarjajohtaja Classicin Tampereella. Kauden viidellä voitolla aloittanut Classic on ollut sarjan ylivoimainen ykkönen ja joukkueen maaliero +30 kertoo karua kieltä kenttätapahtumien hallinnasta. Keskiviikon ottelu on osa Classic laittaa hyvän kiertämään –viikkoa ja ottelussa molemmat joukkueet lahjoittavat rahaa tehdyistä maaleista WWF:lle.

heimo

Hollolan trilleristä pisteet himaan

Karavaani suunnisti aamulla talven ensimmäisellä pääkallokelillä Hollolaan vierasmatsiin. Kotijoukkue HU-46 oli napsinut käymistään kolmesta SM-sarjan pelistä kaksi voittoa (Erä sininen, OLS) ja yhden tappion (TPS). Inkkareiden saldo vastaavasti yksi voitto ja pari tappiota.

heimo

Kilpasarjan pelit käyntiin

Kilpasarjan 2. lohkon ottelut pelattiin viikonlopun aikana Campo Sportissa. C99 II joukkueen lohkossa oli vastassa FC Tuusula ja M-Team. Molempia joukkueita on kohdattu aikaisemmin, toki jokunen tovi on siitä vierähtänyt.

miehet-edustus

Jussi Huovinen odottaa paluuta pelikentille

Westend Indiansin ensimmäinen kausi miesten Salibandyliigassa on alkanut varsin vauhdikkaasti, kun joukkue on neljästä pelaamastaan ottelusta voittanut kolme. Indians-kapteenistoon kuuluva Jussi Huovinen odottaa vielä omalta osaltaan kauden ensimmäisiä liigapelejä.

heimo

Voitto SB Heinolasta – M-Team yhä taipumaton

Westend Indiansin C-tyttöjen edustusjoukkue avasi kautensa SM-sarjassa 2-1 -voitolla SB Heinolasta ja 1-3- tappiolla M-Teamille. Kauden ensimmäiset pelit osoittivat valtakunnallisen SM-karsinnan siivilöineen SM-sarjaan kymmenen todella kovaa ja tasaista joukkuetta. Edessä on erittäin mielenkiintoinen kausi!

heimo

Valtakunnallisten sarjojen sarjataulukot

Miesten ja naisten edustusjoukkueiden lisäksi peräti neljä Westend Indiansin juniorijoukkuetta pelaa valtakunnallista SM-sarjaa kaudella 2013-2014. Sarjat ovat pyörähtäneet käyntiin ja tästä uutisesta näet kootusti tilanteet sekä tulevat ottelut sarjojen osalta.

Scroll to Top