Heimon edustusjoukkueen nouseva tähtipelaaja Aaro Astala tulee rohkeasti jututettavaksi, vaikka treenit ovat pian alkamassa. Joukkuekaveri Teemu Venäläisen pitämä sakkokassa ei tällä kertaa kartu, sillä Astala hoitaa haastattelun hyvällä rutiinilla ja ehtii vielä muiden mukaan lenkkipolulle hakemaan alkulämpöjä.
Nuorella miehellä riittää kiirettä, sillä salibandyura on nosteessa ja opinnotkin vievät aikaa. Astala kutsuttiin syyskuussa miesten maajoukkueeseen ja pääsipä hän tekemään maalinkin Ruotsin verkkoon. Astala tavoittelee paikkaa kauppakorkeassa ja pänttää alaa avoimessa yliopistossa.
”Haluaisin olla vielä säntillisempi. Nuorempana minulla oli tapana jättää asiat aivan viime tippaan, mutta olen päässyt siitä”, Astala kertoo.
Tavoitteellinen ja suunnitelmallinen asenne näkyvät myös kaukalossa. Maajoukkuekomennuksen Astala otti hyvin vahvasti oppikokemuksena.
”Se oli makea tapahtuma. Näin selvästi, mitä pitää vielä työstää”, Astala toteaa.
No, mitä pitää vielä työstää?
”Sentterin paikan haltuunottamista. Vastustajat liikkuvat siellä [maajoukkuepeleissä] paljon nopeammin, joten oman pään pitää pyöriä nopeammin. Puolustuspeliin pitää vielä panostaa”, Astala luettelee.
Suunnitelmallisuudesta kertoo sekin, että pyyntö listata omia vahvuuksia kääntyy nopeasti havaintoihin muista kehitettävistä ominaisuuksista.
Astala kertoo saaneensa karsittua turhaa höntyilyä kaukalossa. Tietynlaisen ahnauden lisääminen hyökkäyspäässä on tuonut tuloksia. Raamikkaana hyökkääjänä hän haluaisi hyödyntää myös kokoaan entistä paremmin saadakseen etulyöntiaseman esimerkiksi maalin edessä.
Omaa peliä voi kehittää myös hyvin pieniltä tuntuvilla asioilla.
”Vaihdoin kesällä lapaa ja siitä tuntuu oikeasti olleen apua”, Astala sanoo.
Johtuipa se sitten mieluisasta lavasta tai ei, Astala on heiluttanut syksyllä verkkoa hyvällä tahdilla. Hän on tehnyt maalin kaikissa kolmessa Salibandyliigan tähänastisessa ottelussa. Mutta miten ihmeessä maalintekijä pelaa numerolla 2? Eikö se ole yleensä puukätisen peruspakin paidassa?
”Pelasimme aikanaan Maunulan pommisuojassa ja koutsi löi minulle kakkospaidan käteen, kun se oli vapaana. Siitä se on jäänyt”, Astala naurahtaa.
Siellä Maunulan nurkilla Astalan ura alkoi. Futisjunnu lähti naapurissa asuneen nykyisenkin joukkuekaverinsa Otto Lehkosuon kanssa kokeilemaan säbää PakVissa ja laji veti mukanaan. Jalkapallo kulki rinnalla vielä pari vuotta.
”Se ei maistunut enää, kun pelasimme hiekkakentillä. Nykyäänhän joka paikassa olisi jo nurmet”, Astala hymähtää.
Luonnollisesti hän on kokeillut myös monia muita lajeja ainakin kaverien kesken. Salibandyn ja miksei Heimonkin onneksi reikäpallo viehätti eniten.
Lajivalinnassa on kuitenkin se haastava puoli, ettei salibandyllä pääse ansaitsemaan, vaikka ura veisi supertähdeksi asti. Niinpä Astala, vaikka suunnitelmallinen onkin, ei ole määritellyt itselleen konkreettisia tavoitteita pelaajana.
”Opiskelut sitä kuitenkin linjaavat.”
Lajihistoriassa on paljon esimerkkejä vaativan työn tai opiskelun ja salibandyn yhdistämisestä. Tunnetuimpina tietenkin lääkäri Harri Forsten ja kauppatieteiden maisteri Tero Tiitu. Molemmilla on salibandyurallaan se kenties kaikkein kirkkain kruunu, maailmanmestaruus.
”Tavoite on mennä mahdollisimman pitkälle ja lajille kaikki mitä irtoaa. En halua nelikymppisenä katua, etten katsonut mihin asti rahkeet riittävät”, Astala sanoo ja pyrähtää lenkille.
