Moni pelaaja ja valmentaja Antti Vartiainen pääsivät osallistumaan tosipeleihin jo viime viikonloppuna, kun eri maajoukkueet pelasivat Euroopan eri kolkilla.

Miesten maajoukkueen reissu oli myös Suomen valmennusryhmään kuuluvan Vartiaisen mukaan kaksijakoinen. Miehet hävisivät Tṣ̌ekille ja Sveitsille, mutta kukistivat Ruotsin sunnuntain päätösottelussaan.

– Siinä mielessä turnaus oli nousujohteinen, mutta mieluummin olisimme pelanneet tasaisen hyvin, AV totesi.

– Viimeisestä matsista jäi hyvä maku, ja aiemmissakin peleissä oli hyviä juttuja, mutta kokonaisuutena parantamisen varaa jäi.

Heimon pelaajista Sveitsissä olivat Samuli Junnila, Joonatan Lindholm, Jere Niemelä ja Otto Lehkosuo. Heille ei tullut onnistumisia tehopisteiden muodossa, mutta jo pelkkä mukanaolo on osoitus äärimmäisen kovalle tasolle noususta pelaajana.

Vuosina 2021 ja 2022 miesten MM-kisoissa pelannut nuorten maailmanmestari Lehkosuo luonnehti myös omaa suoritustaan kaksijakoiseksi. Heimoon täksi kaudeksi kahden juuri Sveitsissä pelatun kauden jälkeen palannut puolustaja on jälleen vahva kandidaatti tämän vuoden kisaryhmään.

– Paljon on kehitettävää pelissä ennen kuin joulukuussa taas isketään, hän kiteytti maajoukkueturnauksen keskeisen annin.

Jasper Auvinen ja LASBista Heimoon siirtynyt Tatu Havula olivat puolestaan U23-maajoukkueen matkassa Slovakiassa. Suomen eräänlaisena haastajamaajoukkueena toimiva ryhmä hävisi Latvian miehille 2–3, mutta murskasi Saksan miehet ja kaatoi myös Tṣ̌Ekin U23-joukkueen.

Jälkimmäisissä kahdessa ottelussa kummassakin  kaksi osumaa iskenyt Auvinen luonnehti turnausta onnistuneeksi.

– Hieno reissu huikeittein ukkojen kanssa, on aina suuri kunnia pukea Suomi-paitaa päälle ja edustaa Suomea. Paljon lisää kokemusta, josta on hyvä iskeä kauteen!

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä miesten F-liigajoukkueen pelaajista maaotteluita pääsi pelaamaan myös U19-joukkueen hyökkääjä Markus Maronen.

Nuoret voittivat Ruotsin vastaavan joukkueen molemmissa kohtaamissa. Maronen teki Suomen viimeisen osuman 8–5 päättyneessä jälkimmäisessä koitoksessa lauantaina.

– Reissu meni kokonaisuudessaan hyvin ja nousujohteisesti, nuorukainen kertasi Heimon viestinnälle.

– Torstai vietettiin Turussa treenaten ja palavereja pitäen. Ne valmistivat kohti Ruotsi-pelejä. Ruotsin puolella oli perjantaina aamuharjoitukset ja illalla peli. Lauantaina aamupäivästä oli toinen peli.

Aina kovatasoisen länsinaapurin kohtaaminen on hyvä herättely kaudelle, joka huipentuu ikäluokan MM-kisoihin huhtikuussa 2025. Maronen oli tyytyväinen Ruotsin tarjoamaan haasteeseen.

– Peleissä fyysinen vaste oli kova ja sai kamppailla kovaa. Vaikka perjantain peli voitettiin, ei se meiltä ollut ihan parasta tekemistä, hän analysoi.

– Lauantain peliin oltiin otettu edellisestä pelistä oppi talteen ja pelattiin parempaa ja kypsempää sählyä. Pelin läpivienti oli parempi perjantaihin verrattuna.

Marosen matkasäkin pohjalle jäi nuorelle pelaajalle kullanarvoista osviittaa siitä, mitä seuraavaksi lähdetään kehittämään.

– Tulevaan liigakauteen mukaan ehdottomasti kova kamppailupelaaminen!

Scroll to Top